Suomen Lions-liitto ry

LIONS-PIIRI 107-N ry

Itäinen Helsinki, Vantaa ja Itä-Uusimaa

N-piirissä koulutettiin tekemään videoita

Videot ovat tämän hetken suuri  viestinnän trendi – myös yritys- ja yhteisöviestinnässä. Niinpä N-piirissä koulutettiinkin kahtena tiistai-iltana niiden tekemiseen.

 

Kolmituntinen ohjelma oli molempina iltoina (6. ja 20.10.2015) pääosin sama, mutta kahdentamisella taattiin, että mahdollisimman moni pääsisi mukaan. Koulutukseen osallistuikin 24 liikkuvasta kuvasta kiinnostunutta.

 

Koulutus pidettiin, koska hyvin tehtyinä videot – YouTubessa, nettisivuilla, koulutuksessa – jakavat tietoa ja tunnetta paljon tehokkaammin kuin esimerkiksi pelkkä teksti. Video, jos mikä, on tarinankertojan työkalu!

 

Illan mittaan tutustuttiin mm. kuvan sommitteluun, kuvakulmiin ja kameran liikkeeseen. Katseltiin myös esimerkkejä ja todettiin monet videot liian pitkiksi esimerkiksi YouTubeen.

 

Videon tekemisessä kouluttajana oli piirin viestintävastaava Thorleif Johansson.

 

Kuvat: Antti Tuomikoski


Viestintävastaava


Toimittaja


Sosiaalinen media


Seuraa meitä
Facebook
Instagram