Nyyrikin Auniloista vuoden yrittäjiä
Keski-Helsingin Yrittäjät on valinnut vuoden 2016 yrittäjiksi perheyritys
Kakkostupa Oy:n omistajat Kristiina, Terhi ja Tuomas Aunilan. Kakkostupa tunnetaan Nyyrikki-ravintoloistaan: Ravintola Nyyrikki, Teatteriravintola Nyyrikki, Taverna Pohjan Akka, Nyyrikin Iltatähti ja Pub Päätön Kana.
N-piirissä Nyyrikki on hyvinkin tuttu. Vähintään yksi piirihallituksen vuotuisista kokouksista on järjestetty Nyyrikissä jo ainakin toistakymmentä vuotta. Lukuisat toimikunnat ja työryhmät kokoontuvat Nyyrikissä. Ja Nyyrikki on kahdeksan Lions-klubin kokoontumispaikka.
Nykyisistä omistajista Tuomas Aunila on aktiivinen lion. Hän toimi piirisihteerinä 2011-2012 ja on ollut siitä lähtien piirihallituksen jäsen. Hänen isänsä, jo edesmennyt Tero Aunila oli niin ikään tiiviisti mukana leijonatoiminnassa.
Tero ja Kristiina Aunila perustivat Nyyrikin (Kakkostuvan nimellä) vuonna 1977 nykyisen Pohjan Akan tiloissa. Siitä lähtien perheyrityksen toiminta on asteittain laajentunut.
Teksti: Thorleif Johansson ja Antti Tuomikoski
Kuva: Antti Tuomikoski