Suomen Lions-liitto ry

LIONS-PIIRI 107-N ry

Itäinen Helsinki, Vantaa ja Itä-Uusimaa

Partiolaismaja valmistui LC Pakinkylän ja ARS:n tuella 

Leijonien onnittelut esittivät LC Pakinkylän presidentti Lasse Halme (vas.), PDG Ossi Eloholma ja AR-säätiön hallituksen jäsen Sini Eloholma.

LC Pakinkylän nelivuotinen talkootyöurakka partiolaisten hyväksi on valmis.  Pakilalaiselle partiolippukunta Kaskipartiolle talkootyönä tehdyn majan juhlallinen avajaispäivä oli lauantaina 1.9.2018.  Taloudellisesti suurimman avustuksen antoivat leijonat.  Pakinkylän klubin ja ARS:n taloudellinen tuki kattoi suurimman osan Honkarakenteen toimittamasta talopaketista.

 

Kaskipartion tukiyhdistyksen lahjoituksilla keräämät avustukset ovat myös merkittäviä, tavoitteena oli ollut kymppitonni vuodessa.  Majan omistaa Kaskipartion lippukunta ry ja maja on velaton.  Uuden majan nimi vakiintunee syksyn mittaan. 

 

Taloudellisen avustuksen lisäksi Pakinkylän klubi osallistui 2000 tuntia talkoisiin.  Jotta hankkeen suuruudesta saa oikean kuvan, niin on todettava, että partiolaisten ja heidän vanhempiensa yhteenlaskettu talkootyötuntimäärä oli vielä suurempi.  Leijonien osuus mukaan luettuna talkootunteja on tehty lähes 10 000 tuntia.  Rakennushankkeen toteutuksesta on vastannut kämppäisäntä Niklas Lindström.

 

Partiomaja sijaitsee Helsingin seurakuntayhtymän omistamalla maalla Siuntiossa.  Kaskipartion ja seurakuntayhtymän kesken on maankäyttöoikeussopimus.  Vuotuinen käyttö kattaa lähes kaikki viikonloput syksystä kevääseen.  

 

Hirsirakennuksen kerrosala on 153 ja huoneistoala 142 neliötä. Rakennuksessa on iso huone, johtajiston huone, keittiö ja parvi.  Nukkumapaikkoja parvella on n. 30:lle.  Erillisiä makuuhuoneita ei ole. Lisäksi yksi huone on telttavarastona.  Majan puuosien toimittaja suunnitteluineen kilpailutettiin: tarjous pyydettiin kymmeneltä hirsitoimittajalta.

 

Rakennushankkeen pitkäjänteisyys voidaan laskea vuosissa.  2012 päätettiin purkaa vanha rakennus ja 2013 vanha rakennus purettiin. Honkarakenteen hirsitoimitus tuli 2.6.2014 lähelle tonttia.  Hirret kannettiin miesvoimin (osin mönkijän avustamana) tontille 250 metrin päästä.  Tietä ei ole tämän lähemmäksi majaa.  Juhlalliset avajaiset pidettiin 1.9.2018.

 

Työ on tehty lähes kokonaisuudessaan talkootyönä, muutamin poikkeuksin.  Honkarakenteen pystytysmestari oli neljänä päivänä ohjeistamassa talkoolaisia pystytyksessä.  Muilta osin palkalliset ammattilaiset hoitivat vain keittiön kasauksen, lattian hionnan ja lakkauksen, takan ja piipun muurauksen sekä luonnollisesti sähkötyöt.  Vesi haetaan pihakaivosta ja käytössä on ulkohuussi.

 

Avauspäivän kutsuvierastilaisuudessa LC Pakinkylän presidentti Lasse Halme ja AR-säätiön hallituksen jäsen Sini Eloholma ojensivat Leijonien lahjoituslaatat seinään kiinnitettäväksi.  PDG Ossi Eloholma muisteli, kuinka ”näitten vuosien aikana olemme saaneet toteuttaa palvelutyötämme konkreettisesti ja pitkäjänteisesti.”  Puheessaan Sini Eloholma samalla muisteli lämmöllä omaa partiolippukunta-aikaansa ”Sinivuoren tytöissä”. 

 

Lahjoittajaklubin presidentti Halme kiitti omaa klubiaan aktiivisuudesta talkootyössä ja varainkeräyksessä.  Lisäksi hän halusi erityisesti kiittää Pakinkylän klubin Kaskela-projektin vastaavaa Esko Leppästä.

 

Teksti ja kuvat Antti Tuomikoski

Partiotapahtumat alkavat Suomen lipun nostolla, niin tämä kämpän avajaistilaisuuskin.
Partiotapahtumat alkavat Suomen lipun nostolla, ni...
Ison huoneen takka.
Ison huoneen takka.
Ison huoneen parvi. Kuvassa näkyy parvesta vain osa.
Ison huoneen parvi. Kuvassa näkyy parvesta vain os...
Lippukunta Kaskipartion tukiyhdistyksen puheenjohtaja Arttu Hult ja sihteeri Kati Niemi palkitsivat hankkeesta suurimman vastuun kantaneen kämppäisäntä Niklas Lindströmin.  Erään ravintolan lahjoittama päivällinen kahdelle hengelle annettiin kiitoksena Niklakselle sopivasti 10-vuotishääpäivän aattona.
Lippukunta Kaskipartion tukiyhdistyksen puheenjoht...
Lippukunnan apulaisjohtaja Elisa Murto (vas.) ja Lippukunnan johtaja Hanna Österman sekä kämppäisäntä Niklas Lindström vastaanottivat luovutuslaatat.  AR-säätiön hallituksen jäsen Sini Eloholma, PDG Ossi Eloholma ja LC Pakinkylän presidentti Lasse Halme luovuttivat laatat.
Lippukunnan apulaisjohtaja Elisa Murto (vas.) ja L...
Lippukunnan isäntä Niklas Lindström ja Honkarakenteen myyjä Jarno Salokangas taustallaan vastavalmistunut Kaskipartion maja.  Pikkukuvassa Niklas ja Jarno istuvat tontin kalliokivellä niin kuin tekivät viisi vuotta sittenkin.  Siinä istunnossa Niklas oli kertonut Jarnolle, mitä lippukunta haluaisi, mitä tarvitsisi.  Oli pohdittu, mikä istuisi parhaiten maisemaan.  Valmista mallia ei ollut, joten suunnittelu piti aloittaa alusta.  Rakennussuunnittelija Kirsi Vähämöttösen työ alkoi tontilla käynnillä ja toiveitten tarkemmalla listauksella.  Sitten piti huomioida rakennustarkastajien vaateet ja rakennuslupa tuli.  Avajaispäivänä 1.9.2018 maja oli kutsuvieraitten nähtävänä.  Partiolaiset täyttävät majan syksystä kevääseen lähes joka viikonloppu.
Lippukunnan isäntä Niklas Lindström ja Honkarakent...

Viestintävastaava


Toimittaja


Sosiaalinen media


Seuraa meitä
Facebook
Instagram