Suomen Lions-liitto ry

LIONS-PIIRI 107-N ry

Itäinen Helsinki, Vantaa ja Itä-Uusimaa

Piirihallituksen kokousuutisia 24.4.2021 

Piirihallituksen kokous lauantaina 24.4.2021 alkoi perinteisesti yhteisesti lauletulla Leijonahengellä.

Kokouksen alussa piirikuvernööri Markku Vesikallio kertoi ajankohtaiskatsauksessaan mm. että täällä kaudella ei koronaviruspandemian vuoksi palkita klubeja. Palkitseminen olisi vaikeaa jo senkin vuoksi, että kaikki klubit eivät ole raportoineet tekemisiään. Make pyysi toimialajohtajia toimittamaan elokuun aikana lyhyet raportit kauden 2020-2021 toimintakertomusta varten.

Palvelujohtaja Jyri Jylppy Kurki kertoi Näkemisen puolesta työryhmän terveiset Iiriskeskushankkeesta, jonka tarkoituksena on oppimiskeskuksen päivittäminen.  Hankkeen arvo on 12 000 euroa ja sitä varten on haettu apurahaa  LCIF:ltä.

I varapiirikuvernööri Markku Helle ja II varapiirikuvernööri Kjell Wikström kertoivat omissa puheenvuoroissaan tehneensä lähes kaikki klubivierailut tällä kaudella virtuaalisesti. Jokunen vierailu siirtyy kuitenkin tulevaan kauteen. Molemmat lausuivat kaikille kiitoksensa tästä kaudesta.

Rahastonhoitaja Anne-Maarit Bärlund kertoi piirin taloustilanteesta. Tilikauden ylijäämä tältä kaudelta on reilut 10 000 euroa.

Seuraavana asialistalla oli esitys 150 euron stipendin myöntämisestä Pohjois-Haagan yhteiskoululle.  Stipendi myönnettiin yksimielisesti pienenä korvauksena tilojen sekä autopaikkojen käytöstä.

Toimialojen raporteissa kuultiin jäsenkoordinaattori Merja Carlanderin kertomus jäsentilanteesta. Tällä hetkellä se osoittaa pientä laskua, mutta muutama klubi ei vielä ole raportoinut tilanteestaan. Pitovoimasta huolehtiminen onkin nyt entistä tärkeämpää, kertoi Merja. Ensi kauden alussa järjestetään opasleijonavalmennusta. Merja kertoi itsekin suorittaneensa opasleijonakoulutuksen.

Piirin viestintäjohtaja Teija Loponen kertoi viestinnän ajankohtaiskatsauksessaan mm. että piirin sivulle tullaan kokoamaan mediapankki, josta jatkossa löytää helposti logoja, julistepohjia, kuvia ym tiedotusmateriaalia.

Palvelujohtaja Jylppy kertoi ruokakassiavun jatkuvan edelleen. Hän kiitti myös Tiia Häyryä diabeteskävelyn virtuaalisesta toteuttamisesta. Malli on levinnyt jo muihinkin Euroopan maihin.
Ympäristöaiheinen isompi yhteinen aktiviteetti on jäänyt toteuttamatta, mutta monet klubit ovat yhdistäneet ympäristön siistimistä diabeteskävelyyn keräämällä matkan varrelta roskia. Joulukorttien myynnin osalta olimme suvereenisti paras piiri. Arpojen myynnissä meillä sen sijaan on parantamisen varaa. Peräti 28 klubia palautti kaikki arvat.  

Koulutusjohtaja Tiia Häyry kertoi lohkon puheenjohtajien tulevasta koulutuksesta 27.4. ja 18.5. Hän pyysi myös kannustaman jäseniä osallistumaan koulutuksiin. Diabeteskävelyn osalta Tiia kertoi ryhmässä olevan jo yli 400 jäsentä. Ryhmä on avoin kaikille.

Nuorisovaihdosta vastaava Leena Kuismanen kertoi nuorisovaihdon nykytilanteesta ja kannusti klubeja reippaasti edistämään nuorisovaihtoa. Leirien koko tulee kasvamaan, kertoi Leena Kuismanen.  120 nuorta on ollut lähdössä leirille.

Sri Lankan kummitoiminnasta vastaava Raino Heinonen kiitti piirikuvernööri Makea piirihallituksen kokouksista. Hän kertoi myös, että tällä kaudella saatiin Malmin Lionstalon kellarissa olleet loput silmälasit toimitettua Sri Lankaan. Niitä oli puolitoista häkillistä. Monet lapset odottavat kummia itselleen, kertoi Raino Heinonen. Kummien ei tarvitse olla leijonia, otetaan mukaan myös kaverit!

Timo Heinonen kertoi Kampanja 100:sta, joka jatkuu vielä ensi kaudella. Parantamisen varaa on sillä vasta 25 % klubeista on lahjoittanut Kampanja 100:aan.

Ohjelmatoimikunnan puheenjohtaja Jorma Nisula kiitti piirikuvernööri Makea jämäkästä ja hyvästä yhteistyöstä. Erityisesti hän mainitsi kunniakäynnin Hietaniemen sankarihaudoilla, jonka virtuaalista toteutusta on ehditty kiitellä jo laajemminkin.

Kuulimme myös alueiden raportit. I alueen puheenjohtaja Outi Hanslin on lähettänyt kuukausittain lohkonsa presidenteille tietoa mitä seuraavassa kuukaudessa tapahtuu. Piirikuvernööri Make kiitti häntä tästä toimintamallista ja toivoi sen jatkuvan.

II alueelta ei puheenjohtajia ollut paikalla. III alueen puheenjohtaja Päivi Frisk kertoi mm. että Floorankentän klubin nimenmuutos Helsinki Pasilaksi toteutuu 1.7.alkaen. Klubi on silloin saamassa myös uusia jäseniä.

IV alueen puheenjohtaja Leena Lehtihalmes kertoi, että klubit ovat kokoontuneet enimmäkseen virtuaalisesti. Vanhuksia on muistettu pienimuotoisesti, kouluja avustetaan stipendein ja ympäristöaktiviteetteja on suunniteltu mm. espanjansiruetanoiden sekä jättipalsamin hävittämiseksi.

V alueen puheenjohtaja Erkki Pusula kertoi klubien pitäneen suurimman osan kokouksistaan etänä. Joulukuusia on myyty ja uutena tuotteena myös kasvomaskeja.  Puunhakkuutalkoita on pidetty ja ympäristöä siivottu.

Ennen kokouksen loppua piirikuvernööri Make kertoi vielä suunnitteilla olevasta piirihallituksen jäsenten yhteisestä tapaamisesta. Hän toivoi mahdollisimman monen osallistuvan tähän toukokuun lopun tapaamiseen.

Teksti ja kuvat
Arja Oksanen

 

 

Viestintävastaava


Toimittaja


Sosiaalinen media


Seuraa meitä
Facebook
Instagram