Suomen Lions-liitto ry

LIONS-PIIRI 107-N ry

Itäinen Helsinki, Vantaa ja Itä-Uusimaa

Piirihallituksen tutustumisilta

N-piirin kauden 2018-2019 piirihallitus kokoontui Nyyrikissä 29.5.2018 epäviralliseen tutustumisiltaan.  Ensimmäisen varsinaisen kokouksensa piirihallitus pitää tiistaina 28. elokuuta.  Piirihallitukseen kuuluvat myös alueitten ja lohkojen puheenjohtajat.  He olivat kokoontuneet jo aiemmin toukokuussa.

Tutustumisillan avasi tuleva piirikuvernööri Heikki Tuomala.  Illan tärkein osuus oli keskusteluhetket kaikkien muitten paikalla olleiden piirihallituksen jäsenten kanssa.  Viitisen minuuttia juteltiin kahden kesken tai kolmistaan ja sitten vaihdettiin pöytää.

Virallisesti Heikki Tuomala nimitetään kuvernööriehdokkaaksi - elektiksi - Suomen Lions-liiton vuosikokouksessa 9.6.2018 Oulussa.  Varsinainen kuvernöörinimitys tapahtuu heinäkuun alussa, Lions Club Internationalin vuosikokouksen päätteeksi USA:ssa Las Vegasissa 3.7.2018.

Ennen vuosikokousta kuvernöörielektit osallistuvat Las Vegasissa kuvernöörikoulutukseen. LCI:n kansainvälinen vuosikokous huipentuu juhlalliseen kuvernöörivalaan.

Teksti ja kuvat Antti Tuomikoski 

N-piirin tuleva kuvernööri Heikki Tuomala avasi piirihallituksen 2018-2019 jäsenten tutustumisillan, vierellään tuleva piirisihteeri Henri Hansson.
N-piirin tuleva kuvernööri Heikki Tuomala avasi pi...

Viestintävastaava


Toimittaja


Sosiaalinen media


Seuraa meitä
Facebook
Instagram