Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LIONS N-PIIRI

Itäinen Helsinki, Vantaa ja Itä-Uusimaa

Piirihallituksen kauden päättäjäisiä vietettiin kesäisissä tunnelmissa

Lämmin auringonpaiste kruunasi piirikuvernööri Maken kauden päättäjäiset 1.6.2021 Sipoossa leipomokahvila N’avetan pihapiirissä.  Paikalle oli saapunut parisen kymmentä lionia, jotka hymyilivät kilpaa auringon kanssa. Saatiinhan pitkästä aikaa tavata ihan livenä!

Aivan aluksi videoitiin piirikuvernöörin uutiskirje. Tällä kertaa mukana videolla olivat kaikki paikalla olleet lionit. Videoinnin jälkeen kohotettiin maljat piirikuvernöörin johdolla ja todettiin, että kausi oli koronasta huolimatta ollut antoisa. Jäljellä on vielä Suomen Lions-liiton vuosikokous henkilövalintoineen. Onnea niille!

Monet klubit ovat tällä kaudella tehneet digiloikan ja  pitäneet säännöllisesti etäkokouksia. Hybridikokouksiakin on pidetty ja niitä voidaan toki pitää jatkossakin. Joitakin aktiviteettejakin on voitu järjestää, mm. kukkien istutusta.

Illan aikana seurusteltiin ja nautittiin makoisaa lohikeittoa saaristolaisleivän kera, jälkiruokana kahvit ja pullat.

Aurinkoisen ja lämpimän sään johdosta saatoimme istua ulkopöydissä eikä turvavälejäkään enää tarvinnut noudattaa, vaan saatoimme liikkua ja käydä keskustelemassa eri pöytäkuntien kanssa. Tästä päätösillasta jäi aurinkoinen muisto meille kaikille.  Lisää tällaista!

Teksti ja kuva:  Arja Oksanen

Kohotimme alkumaljat piirikuvernööri Maken johdolla
Kohotimme alkumaljat piirikuvernööri Maken johdoll...
Vas. piirikuvernööri Make, Teija Loponen, Lasse Halme ja  Pekka Taskinen. Lämmin auringonpaiste sai hymyn nousemaan kaikkien kasvoille.
Vas. piirikuvernööri Make, Teija Loponen, Lasse Ha...
Etualalla vas. tulevan kauden piirikuvernööri Markku Helle. Hänen vieressään Jylppy, Jyri Kurki. Jylppyä vastapäätä tulevan kauden I varapiirikuvernööri Kjell Wickström,  Jan Backman ja edessä oik. Raino Heinonen.
Etualalla vas. tulevan kauden piirikuvernööri Mark...
Vas. Leena Lehtihalmes, Anne-Maarit Bärlund, Tiia Häyry, Anne Sokka-Tuomala, Pirjo Luukkonen ja Outi Hanslin.
Vas. Leena Lehtihalmes, Anne-Maarit Bärlund, Tiia ...
Vas. Teija Loponen, Lasse Halme, Pekka Taskinen, Merja Carlander ja Kari Leskinen
Vas. Teija Loponen, Lasse Halme, Pekka Taskinen, M...
Tulevan kauden I varapiirikuvernööri Kjell Wickström  kahvipöydän antimia valitsemassa.
Tulevan kauden I varapiirikuvernööri Kjell Wickstr...

Viestintävastaava


Toimittaja


Sosiaalinen media


Seuraa meitä
Facebook
Instagram