Suomen Lions-liitto ry

LIONS-PIIRI 107-N ry

Itäinen Helsinki, Vantaa ja Itä-Uusimaa

Piirihallitus kokousti Hyvän Paimenen kirkolla

Maanantaina 27.2.2023 pidetyssä piirihallituksen kokouksessa oli paikalla kolmisenkymmentä lionia. Asialistalla oli mm. tulevan kauden toimintasuunnitelma ja piirin uusi aluejako. 

 

Toimintasuunnitelman esitteli 1. varapiirikuvernööri Pekka Taskinen. Tulevan kauden avaus on 29.8.2023. Lapsuusiän syövän teeman aktiviteettien toteuttamista jatketaan, samoin terveyskävelyä yhdessä B-piirin kanssa. Kävelyn yhteydessä toteutetaan Lionspyöräily ja tätä tapahtumaa kehitetään edelleen. Aluefoorumeita uudistetaan siten, että niiden sisällöksi tulee lohkon klubien yhteistyön vahvistaminen.

 

Asialistalla oli myös ehdotus piirin uudeksi aluejaoksi 1.7.2023 alkaen. Alueita on siinä yhteensä 4. Aikaisemmat V alueen klubit ehdotetaan siirrettäväksi  alueeseen I.  

 

Piirikuvernööri Kjell Wikström lausui kiitokset kaudestaan. Kiitosta saivat mm.  piirin klubien aktiivinen osallistuminen Lasten Lumipäivät -tapahtumaan ja Auta Lasta - auta perhettä keräyksiin. Kehitettävääkin löytyy mm.  raportoinnin parantamisesta ja klubien kotisivujen päivittämisestä. 

 

Make Vesikallio kertoi jäsenkyselystä, jossa N-piirin vastausprosentti 20,6 oli paras kaikista. Make kertoi myös toukokuussa toteutettavasta Lionspyöräilystä, jolle on avattu omat kotisivut  ja 


Rahastonhoitaja Marja-Leena Turunen esitteli tulevan kauden talousarvion, jonka mukaan tilikauden tulos olisi +2 130 euroa ennen rahastosiirtoja. Piirimme varautuu tulevalla kaudella mm. nuorisoleirin järjestämiseen heinäkuussa v. 2024. Nuorisoleiriin liittyy myös LC Helsinki/Finlandian tekemä klubialoite. Siinä esitetään vapaaehtoisen klubikohtaisen nuorisovaihtomaksun korottamista nykyisestä 100 eurosta 150 euroon.

 

Alueiden ja lohkojen  puheenvuoroja esittivät Jukka Olander (LC Helsinki/Vallila),  Tuija Vilpunaho (LC Helsinki/Finlandia), Mirja Salo (LC Helsinki/Auora), Sakari Soppi (LC Vantaa/Pähkinärinne) ja  Pertti Kilpinen (LC Sipoonjoki).

 

Toimikuntien puheenvuoroja esittivät Pasi Nieminen (Jäsenasiat), Christoffer Hansson (Palvelu), Teija Loponen (Viestintä ja Näkötyöryhmä), Päivi Vahlberg (Ohjelmatoimikunta), Leena Lehtihalmes (Nuorisovaihto), Annina Kuusiniemi (ARS-toimikunta),  Elli Yliportimo (Leot) ja Raino Heinonen (Sri Lankan ystävät ja kummitoiminta).

 

 Teksti ja kuvat:  Arja Oksanen

Piirisihteeri Kati Arkkila, piirikuvernööri Kjell Wikström ja 1. varapiirikuvernööri Pekka Taskinen
Piirisihteeri Kati Arkkila, piirikuvernööri Kjell ...
Pekka Taskinen kertoi mm. että tulevan kauden piirisihteeriksi esitetään Mikko Holmbergiä (LC Helsinki/Pakinkylä)
Pekka Taskinen kertoi mm. että tulevan kauden piir...
2. varapiirikuvernööri Outi Hanslin pohti puheenvuorossaan, että piirin virkailijat ovat kovin vieraita klubeille.
2. varapiirikuvernööri Outi Hanslin pohti puheenvu...
Rahastonhoitaja Marja-Leena Turunen kokouksen alussa vallmistautumassa esitykseensä.
Rahastonhoitaja Marja-Leena Turunen kokouksen alus...
Jäsenkyselyn vastausprosentit piireittäin
Jäsenkyselyn vastausprosentit piireittäin
Tietoa lionspyöräilystä, sivu on jo auki!
Tietoa lionspyöräilystä, sivu on jo auki!
Tuija Vilpunaho (istumassa) ja Jukka Olander kertoivat omien alueidensa asioista.
Tuija Vilpunaho (istumassa) ja Jukka Olander kerto...
Tuija Vilpunahon aiheena oli  II alue.
Tuija Vilpunahon aiheena oli II alue.
Mirja Salo kertoi III lohkon klubien toiminnasta.
Mirja Salo kertoi III lohkon klubien toiminnasta.
Lohko III:n raportti
Lohko III:n raportti
Oltu kuuntelemassa Diakonissalaitoksen VAMOS-johtajien esitystä ja pyyntöjä.
Oltu kuuntelemassa Diakonissalaitoksen VAMOS-johta...
IV aleen raportti jonka esitti
IV aleen raportti jonka esitti
Sakari Soppi.
Sakari Soppi.
V alueen raportti,
V alueen raportti,
jonka esitti Pertti Kilpinen.
jonka esitti Pertti Kilpinen.
Pasi Nieminen kertoi jäsenasioista. Pasin vieressä istumassa Christoffer Hansson.
Pasi Nieminen kertoi jäsenasioista. Pasin vieressä...
Piirin klubien jäsentilanne.
Piirin klubien jäsentilanne.
Tapahtumia palvelun saralla
Tapahtumia palvelun saralla
Piirin tilanne LCIF-lahjoitusten suhteen
Piirin tilanne LCIF-lahjoitusten suhteen
Viestinnän asioista kertoi
Viestinnän asioista kertoi
Teija Loponen.
Teija Loponen.
Teija kertoi myös Iiris-keskuksen tulevista  tapahtumista.
Teija kertoi myös Iiris-keskuksen tulevista tapah...
Piirin tapahtumista keväällä kertoi
Piirin tapahtumista keväällä kertoi
Päivi Vahlberg.
Päivi Vahlberg.
Nuorisovaihdon asioista raportoi
Nuorisovaihdon asioista raportoi
Leena Lehtihalmes.
Leena Lehtihalmes.
Annina Kuusniemi kertoi
Annina Kuusniemi kertoi
ARS-toimikunnan asioista.
ARS-toimikunnan asioista.
Elli Yliportimon aiheena olivat
Elli Yliportimon aiheena olivat
leojen asiat.
leojen asiat.
Raino Heinonen kertoi
Raino Heinonen kertoi
Sri Lankan ystävien toiminnasta ja kummitoiminnasta.
Sri Lankan ystävien toiminnasta ja kummitoiminnast...
Aarne Kivioja kertoi Lasten Lumipäivistä ja Lasten leijonahiihdosta.
Aarne Kivioja kertoi Lasten Lumipäivistä ja Lasten...

Viestintävastaava


Toimittaja


Sosiaalinen media


Seuraa meitä
Facebook
Instagram