Puheenjohtajan nuija siirtyi Outille
Piirihallitus kokousti tiistaina 27.8.2024 ensimäistä kertaa tällä kaudella. Kokouksen alussa viime kauden piirikuvernööri
Pekka Taskinen luovutti puheenjohtajan nuijan kauden 2024-2025 piirikuvernööri
Outi Hanslinille. Avauspuheessaan Outi totesi mm, että alkamassa on 3-vuotinen jäsenkampanja ja kehotti kaikkia paikalla olijoita uskomaan tekemisiimme niin, etä muutkin uskovat meihin.
1. varapiirikuvernööri
Sakari Soppi kehotti puheenvuorossaan meitä tekemään tästä kaudesta hyvän ja 2. varapiirikuvernööri
Antti Forsell puolestaan kehotti kaikkia meitä auttamaan toisiamme onnistumaan.
Kokouksen asialistalla oli piirikuvernöörien puheenvuorojen lisäksi kauden 2023-2024 toimintakertomuksen käsittely, rahastonhoitajan katsaukset, alueiden raportit sekä toimikuntien puheenvuorot.
Kokouksessa keskusteltiin mm. Quest-koulutuksesta. Todettiin, että kouluille tulee lisäkustannuksia sijaisten palkkaamisesta Quest-koulutukeen osallistuville opettajille. Mietittiin voisimmeko me lionit olla jotenkin avuksi tässä asiassa.
Teksti ja kuvat: Arja Oksanen
Aluksi laulettiin Leijonahenki
1.varapiirikuvernööri Sakari Sopilla on puheenvuor...
Seuraavaksi puheenvuoro on 2. varapiirikuvernööri ...
GET Eila Mansala toimii piirin Mission 1.5 koordi...
Hänen aiheenaan oli piirin jäsenkehitys
Nuorisovaihtoleirin koordinaattori Leila Lehtihalm...
Leiri pidettiin Sipoossa koulutuskeskus Sopukassa ...
Teija Loponen esitti Näkemisen puolesta -työryhmän...