Suomen Lions-liitto ry

LIONS-PIIRI 107-N ry

Itäinen Helsinki, Vantaa ja Itä-Uusimaa

Sulkalähettiläs Elias Kaskinen voitti Tähdet, tähdet –kilpailun

Elias Kaskinen esiintyi mm. viime keväällä 2017 N-piirin vuosikokouksessa. Kuva: Antti Tuomikoski.Elias Kaskinen oli yksi vuosina 2016-2017 toteutetun Punainen Sulka -kampanjan () sulkalähettiläistä. Sunnuntaina 10.12.2017 hän voitti MTV:llä koko syksyn pyörineen Tähdet, tähdet –kilpailun.

Tähdet, tähdet on  nyt neljättä kertaa toteutettu viihdeohjelma, jossa etsitään Suomen parasta esiintyjää. Ensimmäisen tuotantokauden voitti Jari Sillanpää, toisen tuotantokauden oopperalaulaja Waltteri Torikka ja kolmannen Pete Parkkonen.

Elias Kaskinen tuntee nuorten maailman
Elias halusi antaa panoksensa Punainen Sulka -kampanjaan, sillä nuoruuden heilahtelut itsekin eläneenä hän tietää, että nuoret tarvitsevat joskus tukea.

- Toisen asteen koulutuksen jälkeen saattaa esimerkiksi jäädä välivuosi – ja yhtäkkiä niitä vuosia saattaakin olla useita, eikä vieläkään tiedä, miksi haluaa isona, hän toteaa.

Lapsuudessa Eliaksella oli hieman ristiriitainen suhde musiikkiin. - Minut laitettiin soittamaan klassista musiikkia, mutta se ei tuntunut omalta, Elias arvioi. Ja jätti 14-vuotiaana kaiken soittamisen.
 
Rippikoulukesänä hankittu sähkökitara ja vahvistin muuttivat kuitenkin kaiken. Musiikki vei pojan mukanaan.
 
Eliaksen vuotta vanhempi paras ystävä oli Kallion ilmaisutaitoon keskittyvässä lukiossa ja tämä sanoi, että sinne kannattaisi tulla.
 
Yläasteella koulu oli mennyt hieman alamäkeä. - Tuli vähän rellesteltyä, Elias hymähtää nyt. Mutta yhdeksännellä luokalla Elias kiinnostui Kallion lukion mahdollisuudesta.
 
- Iski hirmuinen tsemppi päälle. Kysyin vanhemmiltani, että jos saan nostettua todistuksen keskiarvoa siten, että pääsen Kallion lukioon, niin saanko muuttaa Helsinkiin?
 
Vastaus oli myönteinen.
 
Ja niin Elias nosti todistuksensa keskiarvoa vuoden aikana yli numerolla.
 
- Se Kallion lukio oli ehdottoman hyvä vaihtoehto, Elias arvioi nyt. – Musiikin lisäksi koulussa tuli tehtyä kokonaisvaltaisesti muutakin, esimerkiksi kaikenlaista teatterihommaa. Sain tehdä rauhassa juttuja, ja harjoittelin tosi paljon.

- Olen tosi onnekas, että olen myös kokenut kutsumusta tähän työhön. Ja olen joutunut tekemään sellaisiakin hommia, jotka eivät itsessään ole olleet suuri tavoite tai intohimo, mutta olen ajatellut, että ne välivaiheet pitää tehdä, jotta pääsen tekemään sitä omaa juttua.
 
-  Eikä mitään unelmia kannata pitää mahdottomina, vaikka ne tuntuisivatkin hullunkurisilta senhetkisessä tilanteessa, Elias arvioi viime keväänä Punaiselle Sulalle antamassaan haastattelussa.

Nyt eräs tavoite on saavutettu: Tähdet, tähdet –kilpailun voitto. Ja syksyllä Elias on näkynyt televisiossa mökkireissailua ja Cmorella pyörii Alasti! –klubi…

Punainen Sulka kiittää Elias Kaskista hänen panoksestaan kampanjalle ja onnittelee voitosta!
 
Teksti: Thorleif Johansson



Viestintävastaava


Toimittaja


Sosiaalinen media


Seuraa meitä
Facebook
Instagram