Suomen Lions-liitto ry

LIONS-PIIRI 107-N ry

Itäinen Helsinki, Vantaa ja Itä-Uusimaa

Torilla tavattiin!

Torilla saatiin hyviä kohtaamisia ja osuipa kohdalla muutama jäsenyyttä pohtivakin.

Lions-toimintaa tehtiin lauantaina 12.8. näkyväksi Narinkkatorilla suomalaisen lionstoiminnan vuosipäivän kunniaksi.

Teltoille oli koottu muun muassa nuorisovaihdon, LCIF:n, Lions Questin, Orkester Nordenin ja ympäristöleijonien pisteet ja oli mukana esittelypöydällään myös N-piirin Lions pyöräily.Ilmapallot ja vesileijonatatuoinnit tekivät lapset onnellisiksi, nuoret kävivät innolla kyselemässä nuorisovahtoon pääsystä ja torilla kulkijoita ilahdutettiin ilmaisella vesilasillisella. Vesi tekikin lämpimänä päivänä monet varsin iloisiksi ja samalla tarjosi tilaisuuden kertoa, ketkä vettä jakelivat.

N-piirin nuorisovaihtovastaava Leena Lehtihalmes kertoi kiinnostuneille nuorille, miten nuorisovaihtoon pääsee mukaan.

Ympäristöaiheinen onnenpyörä on ollut joka vuosi mukana ja toimii yhtenä vetonaulana.Lions pyöräilyn pöydällä houkuteltiin väkeä mukaan pyöräilytapahtumaamme toiukokuussa ja samalla muista piireistä väkeä järjestämään vastaavanlaisia tapahtumia. N-piirin pyöräilyvastaava Markku Vesikallio pöydän takana.Ilmapallot tekivät kauppansa perheiden pienimmille.
Viestintävastaava


Toimittaja


Sosiaalinen media


Seuraa meitä
Facebook
Instagram