Ukrainakassit vietiin perille!

Ensimmäinen erä ukrainalaispakolaisille suunnattuja hygieniatuotteita sisältäviä lahjoituskasseja on nyt viety perille vastaanottokeskukseen.
Tiistaina 21.6. yhdeksän leijonaa, 8 autoa ja yksi peräkärry kokoontuivat Mikaelin kirkon pihalle.
Edellisenä
perjantaina LC Kontulan, Korson,
Malmittarien ja Vernissan jäseniä oli talkoilla täyttänyt 500
hygieniatuotteita ja lapsille myös leluja sisältävää lahjoituskassia,
jotka nyt kannettiin LC Kontulan, Vernissan, Pakinkylän ja Malmittarien jäsenten toimesta kulkupeleihin ja vietiin Pitäjänmäessä sijaitsevaan
vastaanottokeskukseen.
Hankkeeseen saatiin LCIF:ltä
15000 dollaria, mutta myös lahjoitustavaraa kertyi niin paljon, että
saamme vielä toisen erän kasseja kokoon.
Iso kiitos kaikille
tavaraa lahjoittajille ja Mikaelin seurakunnalle, jonka
tiloissa saimme pakkaustalkoot järjestää.
Alla on myös linkit kolmeen eri videoon, joissa on kuvattu pakkaus- ja kuljetustalkoita, klikkaa itsesi katsomaan ne, ellet jo katsonut niitä FB-sivuiltamme.
Teija Loponen
Kassien toimitus
Auroranukke mukana

Mikaelin kirkon pihalla oli hulinaa tiistaina.

Kasseja kannettiin kahdeksan eri auton uumeniin.

Heinosen Timolla oli peräkärry mukana sandaalilaat...

Palvelukoordinaattori Jylppy kertomassa Aurora-nuk...

Lions-kassit ovat komea näky, kauden avajaisissa v...

LC Vantaa Vernissan naiset olivat autoillaan muka...

Mikaelin kirkon seurakuntasali oli mainio varasto-...

Hammastahnat ja hammasharjat saatiin lahjoituksina...

Piirikuvernööri Markku Helle ehti purkutalkoisiin.

Näitähän riittää, onneksi oli useampi LC Kontulan ...

Myös vastaanottokeskuksen työntekijät avustivat ka...

Kaikki purettu, yhteiskuvan aika! Lämmin kiitos ka...