
Heti risteilyn alkuun tehtiin päätös: jatkossa verkostoitumisristeily on tarkoitettu koko piirille, eikä vain pressoille, eli heti ilmoittautumisen käynnistyessä voivat kaikki halukkaat ilmoittautua mukaan.
Piirikuvernööri Sakari Soppi totesi tervehdyksessään, että kausi on alkanut hienosti. Tällä risteilyllä saa hyvää taustatietoa, kun esittelyssä ovat lyhyesti ARS, LCIF ja tiedotteen teko.
-Tauon jälkeen käsitellään ryhmätöinä hyvin tärkeitä asioita, miten saada uusia jäseniä ja miten perustaa uusi klubi. Toivon, että uusia käyttökelpoisia ideoita syntyisi kivasti!
ARS-asiamies Make Vesikallio kertoi, että Mämmilän vanhukset kaipasivat grillikotaa pihalle ja keksivät ottaa yhteyttä Mämmilän klubin Puuha-Peteen, joka alkoi selvitellä asiaa. Puuha-Pete tutkaili kotien hintaa ja keksi, että kun otetaan talkoot avuksi, niin yhteisöllisyys kasvaa ja siten saadaan myös enemmän rahaa grilliä varten Arne Ritari -säätiöltä.
Make myös esitteli, mistä piirin sivuilta löytyy tietoja ja ohjeet hakemusten tekoa varten.
LCIF koordinaattori Vesa Halinen oli hiljan tullut isosta LCIF:n tapahtumasta Lissabonissa.
-Moni luulee, että LCIF kerää rahaa Amerikkaan, mutta kansainvälinen säätiö tekee työtä muun muassa Euroopan hyväksi. Esimerkiksi kansallisesti olemme tukeneet Ukrainaa valtavasti, mutta myös kansainvälisesti.
Vesan tavoitteena tälle kaudelle on kasvattaa lahjoitusten määrää piirissä 10 %, saada klubeja hakemaan apurahoja ja osallistumaan LCIF tapahtumien järjestämiseen.
Lahjoitustavoite on 2,32 per leijona/kk, mikä tekee 35 euroa kuukaudessa. Piirin tavoite on 45 345 euroa kausi.
Viestintävastaava Teija Loponen muistutti siitä, että vain puolessa klubeissa on tiedottaja. Varsinainen aihe oli kuitenkin tiedotteen teko. Tiedote on helppo tehdä ja myös toimittajille helppo käsiteltävä. Asia näkyy lyhyesti ja ytimekkäästi, kuva kertoo oleellisen ja yhteyshenkilöiltä voi kysellä lisää. Yhteyshenkilöiksi merkittyjen täytyy tuntea asia ja olla tavoitettavissa päiväsaikaan.
Tiedotteen voi tehdä ennen jotain tapahtumaa ja toisen vielä sen jälkeen parantaakseen asian esillepääsyä.
Pienen tauon ja skumppalasien noston jälkeen Markku Helle herätteli ryhmätöihin muutamalla ajatuksella:
Mikä on oman klubisi keski-ikä 10 vuoden päästä, entä sen jäsenmäärä? N-piiri johtaa nyt arveluttavasti korkeimmalla keski-iällään.
Markun esille nostama ajatus oli, älä pyydä mukaan kavereitasi, jotka ovat saman ikäisiä. Pyydä nuorempia.
Hän halusi väen pohtivan, mitä uusia keinoja olisi? Uuteen klubiin tarvitaan 20 jäsentä, liitännäisklubiin 5 jäsentä ja lisäksi tarvitsee isäntäklubin. Lopettaneen klubin perustuksille voi vuoden ajan perustaan uuden klubin, siihen tarvitaan 10 jäsentä.
Ryhmätöistä nousi esille näitä asioita:
Uusia jäseniä:
1. Varsinkin nuorille joustavuutta jäsenmaksuihin – kaikilla ei ole varaa maksaa lisäksi illallismaksuja.
2. Selkeä sanoma siitä, mitä tehdään? Klubissa tulee olla hyvä fiilis ja kaikki mukana tekemisissä. Hyvän tekeminen näkyviin.
Uusia klubeja:
1. Hiekkalaatikkoklubi, nuorille vanhemmille
2. Urheiluteema, joukkueurheilun vanhemmat ovat jo työllistettyjä, miten faniklubit saisi mukaan?
3. Teemaklubit, opiskelijat/kampukset
4. Isojen yritysten yhteisövastuun hyödyntäminen, saako sieltä 20 jäsentä, saisivat ehkä kerhotukeakin toiminnalleen?
5. Kuka ryhtyisi tekemään konkreettista työtä klubin perustamiseksi?
Pysyvyys klubissa
1. Haluttua toimintaa – yhteisöllisyys
2. Kiinnostuksen säilyvyys, mielekästä tekemistä ja toimintaa
3. Toimivat ja toimintaa helpottavat säännöt
4. Samaa harrastuspohjaa/työpaikkaa edustavia jäseniä
5. Klubien yhteistä toimintaa, porukoita myös vain mukana, ei jäseninä
Koukuttavuus
1. Hyvin erilainen joukko jäseniä
2. Paikallisuus
3. Ajankohtaisuus avustustoimikunnassa
4. Yhteistyö eri tahojen kanssa
Loppuaika risteilystä kului vapaalla ja yhteisellä lounaalla.
Teija Loponen