Toimin kaudella 2024-2025 piirisihteerinä. Tehtävä on pääosin
tuttu, yhden välivuoden jälkeen tartun toimeen uudelleen.
Piirisihteeri huolehtii piirissä vastaavista asioista kuin klubisihteeri klubissa. Yhdessä piirikuvernöörin kanssa laaditaan kutsut piirin tilaisuuksiin, esityslistat piirihallituksen kokoukseen sekä piirikokoukseen huhtikuussa ja laadin kokouspöytäkirjat. Osallistun myös piirin johtoryhmän kuukausipalavereihin sekä piirin tapahtumien suunnitteluun.
Olen mukana myös piirin koulutustoimikunnan työskentelyssä. On ilo suunnitella sisältöjä piirin järjestämiin valmennuksiin, joihin kannustankin kaikkia osallistumaan!
Leijoniin olen liittynyt v.2006 LC Janakkala/Idoihin ja paikkakunnan muutoksen myötä siirtojäsenenä v.2011 LC Helsinki/ Finlandiaan, joka tuntui heti omalta laumalta. Vapaaehtoistyö onnistuu vain, jos suoran auttamisen lisäksi huolehditaan myös ”virkojen hoitamisesta” ja sen olen kokenut itselleni merkitykselliseksi kehittymisen paikaksi sekä palvelutyöksi. Leijonatoiminta tuo merkitystä elämään, tekemistä, iloa ja runsaasti ystäviä.
Hoidan piirin taloushallintoon liittyviä asioita ja informoin piirihallitusta piirin tuloskehityksestä ja taloudellisesta tilanteesta. Mikäli sinulla on kysymyksiä liittyen klubin talousasioihin tai rahastonhoitajan tehtäviin, autan mielelläni.
Minusta tuli LC Helsinki/Auroran jäsen 11/2009. Olin toiminut vuodesta 2008 Lions-liiton tilintarkastajana ja silloinen pääsihteeri ja puheenjohtaja houkuttelivat minut mukaan toimintaan täysivaltaiseksi jäseneksi, sillä olin siihen asti ollut n. 10 v mukana lionstoiminnassa ladytoiminnan kautta. Olen tästä päätöksestä iloinen, sillä on hienoa olla mukana auttamassa ja tuomassa iloa ihmisille palvelutoiminnan kautta sekä järjestämällä erilaisia tapahtumia alueellamme. Meillä Aurorassa on hieno joukko aktiivisia, innovatiivisia ja yhteen hiileen puhaltavia naisia, joiden kanssa toimiminen tuo elämääni paljon iloa ja energiaa.
Teemme merkittävää vapaaehtoistyötä. Kiitos sinulle siitä, että olet mukana!
Vaikutamme ja näymme omilla paikkakunnillamme, meidän toimintaympäristöissä klubit tarjoavat laajasti erilaisia tilaisuuksia ja aktiviteetteja.
Hienoa, jos vielä saamme hieman enemmän tilaa tiedotusvälineissä, jotta tulemme yhä enemmän nja laajemmin tunnetuksi. Uusia jäseniä saamme myös onnistuneiden aktiviteettien myötä.
Vapaaehtoisuus on täynnä erilaisia mahdollisuuksia.
Annetaan uusille jäsenille sopivan kokoisia tehtäviä ja vastuita ja kuullaan heitä.
Sain kutsun jäsenyyteen vuonna 2013, pohdin kaksi päivää, että lähdenkö mukaan toimintaan.
Ratkaisu oli helppo tehdä! Kuulin kannustavia puheenvuoroja siitä, että leijonat tekevät yhteiskunnallisesti jalkautuvaa vapaaehtoistyötä.
Piirin jäsenjohtajan roolissa toivon, että pääsen vahvempaan yhteistyöhön lohkojen puheenjohtajien kanssa, hehän tuntevat oman lohkonsa klubien kuulumiset.
Kauttani voit tilata uuden jäsenen materiaalipaketteja sekä tavoitat myös opasleijonat, jotka voiulla klubeihin käymään ja tukemaan sekä etsimään yhdessä luovia näköaloja.
Kuudes kausi piirimme viestintävastaavana käynnistyi.
Olen myös Lions-liiton viestintätyöryhmän jäsen ja piirissämme mukana johtoryhmässä, koulutustoimikunnassa ja Näkemisen puolesta –työryhmässä sekä
Lionspyöräilyn tiimissä. Viestinnän mukanaolo useissa ryhmissä on tärkeää, jotta
asioista saadaan tietoa mahdollisimman vikkelästi eteenpäin jäsenistöllemme.
Olen iloinen siitä, että moni uskaltaa kääntyä puoleeni, kun tarvitsee jotain apua tai tietoa. Pitkällä kokemuksellani osaan yleensä vinkata sen henkilön, joka asiasta eniten tietää. Myös tiimimme muut jäsenet, toimittaja Arja Oksanen ja somevastaava Riika Kaipainen auttavat mielellään.
Aiemmin olen toiminut myös Lions-liiton viestintäjohtajana ja sitä ennen useamman vuoden liiton viestintätyöryhmässä.
Liityin lionseihin vuonna 1996, joten kolmenkympin täyttymiseen on enää pari vuotta. Ensimmäiset 10 vuotta kuuluin LC Hki-Viaporiin. Saatuani kutsun harkitsin asiaa pitkään. Liityin, sillä olin työssäni nähnyt, miten hienoja projekteja leijonat toteuttavat ja suurella sydämellä. Halusin olla siinä mukana.
Toisen pitkän harkinnan jälkeen lupauduin perustamaan naisklubin Koillis-Helsinkiin 18 vuotta sitten ja toimin alkuvuodet LC HKi Malmittaret -klubin opasleijonana yhdessä Kauko Salmen kanssa. Sittemmin siirryin myös jäseneksi Malmittariin, koska asun ja olen töissä sen toiminta-alueella.
Lions-toiminnassa minua kiehtoo se, miten innolla leijonat lähtevät hankkeisiin mukaan ja miten paljon hyvää voimme saada aikaan.
Olen 64-vuotias seitsemännen vuoden Leijona Myrskylästä. Toimin tällä hetkellä osapäivätyöläisenä, niin leipurikouluttajana kuin koulutaksin kuljettajana.
Toimin tulevallakin kaudella ARS-toimikunnan puheenjohtajana. Voit lähestyä
minua tai toimikunnan jäseniä kaikissa Aarne Ritari säätiön asioissa. Lisätietoja : .Leijona minusta tuli syksyllä 2019, kun hyvä ystäväni pyysi minua mukaan toimintaan alueellamme. Olin jo vuosia seurannut Leijonakuusien myyntiä sekä hienoa Äitienpäivätapahtumaan. Tuollaisessa toiminnassa haluan olla mukana auttamassa nuoria ja vähävaraisia. Ja kun vielä pyydettiin mukaan en voinut muuta kuin sanoa kyllä. Sillä tiellä ollaan edelleen ja monia kokemuksia rikkaampana ja aina uteliaana etsimään uutta.
Olen N-piirin leojohtaja. Klubini on LC Vantaa/Komeetat.
Alkava kausi on minulle kolmas piirin kyseisessä roolissa.
Tehtäviini kuuluu tukea olemassa olevia leoklubeja, rohkaista heitä yhteistyöhön lionsklubien kanssa ja muistuttaa virkailijoiden ja jäsenten raportoinnista Lion Portraaliin. Kannustan leoja osallistumaan kansainvälisiin tapahtumiin ja koulutuksiin. Yhdessä taustaklubien kanssa yritämme löytää keinot virallisesti voimassa olevien, mutta jäsenensä menettäneiden leoklubien toiminnan elvyttämiseksi.
Leojen kanssa pyritään sopimaan käynneistä kouluilla ja oppilaitoksissa leotoiminnan tietouden ja jäsenhankinnan lisäämiseksi.
Kannustan leoja järjestämään tapahtumia, joihin nuoret voisivat osallistua ja samalla kiinnostuisivat liittymään leoihin. Uuden leoklubin perustamiseksi haetaan aktiivista ja nuorten toiminnasta kiinnostunutta lionsklubia.
Minusta tuli leijona vuonna 2007.
Silloin aloin pohtia mitä haluaisin tehdä kun jään eläkkeelle. Mikä voisi olla
kiva harrastus, jossa voisi auttaa muita ja kokisi yhteisöllisyyttä?
Lähipiirissäni ei ollut leijonia, mutta netin kautta löysin tietoa klubeista.
Niinpä sitten liityin Malmittariin syksyllä 2007 ja olen viihtynyt todella
hyvin!
Piirihallituksen työskentelyyn osallistun toimittajana kirjoittaen uutisia
piirin kotisivuille, Fb-sivuille ja Instaan. Piirin viestintätiimiin kuuluu
lisäkseni viestintävastaava Teija Loponen ja sometoimittaja Riika Kaipainen.