Suomen Lions-liitto ry

LIONS-PIIRI 107-N ry

Itäinen Helsinki, Vantaa ja Itä-Uusimaa

Lohkon puheenjohtaja III alue, 3. lohko Mirva Neva-aho-Simonsen

Miten ja milloin sinusta tuli leijona? Minusta tuli leijona lähes 10 vuotta sitten. LC Hki Malmittarista kummini Teija Loponen kutsui minut eräänä päivänä ohi mennen lounaalle ja kysyi, oletko kuullut leijonista. En todella ollut tietoinen koko toiminnasta. Teija kärsivällisesti vastasi lukuisiin kysymyksiini ja sai herätettyä kiinnostukseni lähteä yhteen kuukausikokoukseen ihan vain katsomaan, mitä siellä tapahtuu ja millaisia naisia siellä on. Rakkaus roihahti saman tien ja sille tielle jäin. 

Mikä saa sinut edelleen olemaan mukana? Oman klubini kaikenikäiset supernaisleijonat. Aina on tukea ja apua ja niin paljon iloa ja naurua. Aivan ihanaa on ollut päästä tekemään kaikenlaisia tehtäviä omassa klubissa, mutta myös piirin tasolla mm. nuorisovaihtojohtajana. Se oli tajunnan räjäyttävä tehtävä, jossa pääsi käyttämään kaikki osaamisensa ja vielä oli opeteltava rohkeasti lisääkin. Maailmankuvani laajeni entisestään ja kulttuurit tulivat tutuksi. Kiitos Kiviojan Aarnelle, joka minua tähän tehtävään pyysi.

Miten haluaisit kehittää lionstoimintaa/lionsklubien toimintaa? 
Aikaisemmalla lohkonpuheenjohtaja kaudella näin, miten hienoa työtä klubeissa leijonat tekevät. Jokainen klubi on erilainen ja se on rikkautta. Ideoiden jakaminen ja yhdessä, isommalla porukalla, hyvän tekeminen on mielestäni tavoittelemisen arvoista ja sitä pitää edelleen kehittää.

Onko sinulla muita harrastuksia?
Ei mitään mediaseksikästä leijonatoiminnan lisäksi. Lukeminen on tosin  aina ollut lempipuuhaani.

Oliko sinulla kouluaikana jokin lempinimi? Jos oli niin kerro miten sen sait.  
Ei oikeastaan ole ollut, ehkä nimeni oli siihen aikaan riittävän erilainen.

Mikä/mitkä olivat toiveammattejasi? 
Oli kaksi haavetta - kaupan täti tai eläinlääkäri. Kaupan täti vei voiton.

Minkä uuden taidon haluaisit oppia?
Haluaisin oppia laulamaan nuotilleen eikä vierestä ja tanssimaan paritanssejakin. Arabian kielikin on listalla ja jo pariin kertaan on kurssi aloitettu alusta ja ei vaan tahdo onnistua.

Kerro jotain sellaista itsestäsi, jota muut tuskin tietävät sinusta?
Voitin kansainvälisen napatanssikilpailun vuonna 2009 Istanbulissa.

Minkä elokuvan tahtoisit nähdä uudelleen ja miksi? 
Upseeri ja herrasmies-An Officer and a Gentleman.  Elokuva on niin romanttisen ihana täydellisine loppuineen.

Mikä saa sinut onnelliseksi? 
Saan herätä joka päivä uteliaana uuteen aamuun.

Viestintävastaava


Toimittaja


Sosiaalinen media


Seuraa meitä
Facebook
Instagram