Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LIONS N-PIIRI

Itäinen Helsinki, Vantaa ja Itä-Uusimaa

Päivi Vahlberg, ohjelmatoimikunnan puheenjohtaja

Miten ja milloin sinusta tuli leijona?

Opiskelukaverit houkuttelivat minut mukaan Kuopion leoklubiin keväällä 1989. Pääsin mukaan suoraan toimintaan, kun klubi järjesti tuolloin leojen vuosikokouksen. Muutama vuosi tuon jälkeen lähdin mukaan perustamaan naisklubi Kuopio/Canthia. Kun muutin Helsinkiin, päädyin Helsinki/Finlandian jäseneksi, sillä siellä oli tuttuja leovuosilta. Lions-vuosia on takana jo 32 vuotta.

 

Mikä saa sinut edelleen olemaan mukana?

Ihanat ihmiset (joista monesta on tullut ystäviä), hyvien asioiden yhdessä tekeminen, hauskat reissut ja juhlat. 😊

 

 

Miten haluaisit kehittää lionstoimintaa/lionsklubien toimintaa?
Haluaisin lisätä klubien välistä yhteistyötä. Jos johonkin aktiviteettiin tarvitaan lisää käsiä, pyydettäisiin apua vaikka naapuriklubilta tai muuten tutulta klubilta.
Klubien tekemisistä pitäisi kertoa enemmän somessa. Hyviksi havaitut ideat ja aktiviteetit leviäisivät muihinkin klubeihin, sillä tarkoitushan ei ole kilpailla keskenään. Myönteinen näkyvyys olisi hyödyksi myös jäsenhankinnassa.

 

Onko sinulla muita harrastuksia?

Mökkeily, patikointi, ruokareseptien testaaminen, espanja.

 

Oliko sinulla kouluaikana jokin lempinimi? Jos oli niin kerro miten sen sait.

Minusta tuli Pivi Leo Europa Forumissa Brysselissä 1992. Järjestäjiltä puuttui ä-kirjain tietokoneesta ja nimikyltissäni luki P'ivi. 

 

Mikä/mitkä olivat toiveammattejasi?

Lentoemäntä. Ammatti jäi haaveeksi, mutta lentäminen ja matkustaminen kiinnostavat edelleen. 

 

Minkä uuden taidon haluaisit oppia?

Huuliharpun soittamisen. Olen hankkinut huuliharpun jo vuosia sitten, mutta opettelu on jäänyt sikseen. Toiveena olisi pystyä säestämään muita, jotta pääsisin luistamaan laulamiselta. Hmmm, pitäisiköhän opetella Leijonahenki...

 

Kerro jotain sellaista itsestäsi, jota muut tuskin tietävät sinusta.

Olen haka kävelemään puujaloilla. 

 

Minkä elokuvan tahtoisit nähdä uudelleen ja miksi?

Mainio vuosi. Siinä kiireinen lontoolainen bisnestyyppi perii setänsä viinitilan Provencesta. Leffassa viehättävät kauniit maisemat, ranskalaisen viinitilan elämä ja elämänarvojen muutos.

 

Mikä saa sinut onnelliseksi?

Perhe ja ystävät, kokkailu ja ruuan nauttiminen hyvässä seurassa, luonnossa liikkuminen.

Viestintävastaava


Toimittaja


Sosiaalinen media


Seuraa meitä
Facebook
Instagram