Suomen Lions-liitto ry

LIONS-PIIRI 107-N ry

Itäinen Helsinki, Vantaa ja Itä-Uusimaa

Piirisihteeri Pekka Taskinen

Miten ja milloin sinusta tuli leijona?
Olin seurannut Lions toimintaa perhepiirissä ja kun minua pyydettiin mukaan, mietin asiaa muutaman vuoden.  Vuonna 2007 päätin sitten liittyä. 

 

Mikä saa sinut edelleen olemaan mukana?
Meillä on ollut omassa Pakinkylän klubissa useita hienoja projekteja, joilla olemme pystyneet tukemaan paikallista nuorisoa.  Ja uskon, että myös jatkossa pystymme auttamaan ja olemaan tukena.  Lisäksi meillä on aktiviteetteja, kuten joulukuusien myynti joissa on mukava toimia muiden klubin jäsenten kanssa.

 

Onko sinulla muita harrastuksia?
Talvella laskettelen ja hiihdän perinteistä murtomaata.  Tosin nyt muutamana talvena on lumitilanne ollut täällä pääkaupunkiseudulla huono.  Toivotaan taas lumisempia talvia.  Myös rakentaminen ja remontointi ovat lähellä sydäntäni.  Joka kesäksi pitäisi löytää jokin rakennusprojekti.  Viimeksi maalasin kesämökin.

 

Oliko sinulla kouluaikana jokin lempinimi? Jos oli niin kerro miten sen sait.
Taisi olla ”Tasku” tuli varmaan nimestä väännettynä.

 

Mikä/mitkä olivat toiveammattejasi?
Pienenä rakentelin kaikenlaista varsinkin erilaisia sähkölaitteita.  Kidekoneet ja radiot tulivat tutuiksi.  Joten sähköinsinööri oli toiveammattini.  Ja se sitten myös toteutui.  Tosin suurimman osan työurastani olen tehnyt ihan muita juttuja.  Mutta olen kuitenkin ollut aina lähellä sähkötekniikkaa.

 

Minkä uuden taidon haluaisit oppia?
Viime vuosina olen aloittanut golfin ja tavoitteena oli oppia osumaan palloon ennen kuin jään eläkkeelle.  Melkein olen siinä onnistunut, mutta eläkkeelle jääminen taitaa voittaa.

 

Kerro jotain sellaista itsestäsi, jota muut tuskin tietävät sinusta?
Olen voittanut Tapiolan Lions klubin järjestämän purjehduskilpailun Tapiolan keskusaltaalla.  Noin vuonna 1970.

 

Minkä elokuvan tahtoisit nähdä uudelleen ja miksi?
Mamma Mian.  Se vain on niin mukaansatempaava ja tulen aina hyvälle tuulelle kun sen näen.  Samoin olen nähnyt siitä pari teatteriversiota.

 

Mikä saa sinut onnelliseksi?
Kun katselen mökillä tyyntä merta eikä ole mihinkään kiire.

Viestintävastaava


Toimittaja


Sosiaalinen media


Seuraa meitä
Facebook
Instagram