Komeetat järjestävät vuosittain mittavan konsertin Korsossa, jonka tuotosta osa päätettiin antaa tärkeään asiaan, nuorten parissa tehtävään mielenterveystyöhön. Sitä tekee ansiokkaasti Mieli ry:n Vantaan paikallisyhdistys eli Vantaan alueen mielenterveysseura.
Vantaan Komeettojen edustajat, klubin presidentti Riitta Pusa ja Elli Yliportimo tutustuivat yhdessä palvelujohtaja Christoffer Hanssonin kanssa Mieli ry:n Vantaan alueen mielenterveysseuran toimintaan.
Lahjoitustilaisuudessa kuulimme, että Mieli ry:llä on monipuolista toimintaa sekä erilaisia toiminnallisia ryhmiä. Tukinetistä löytyy sekä henkilökohtaista että ryhmän avulla tapahtuvaa tukea. Pitkäaikaistukea tarvitsevat voivat oman tukihenkilönsä kanssa keskustella kahden kesken ja luottamuksellisesti. Yksilöchateissä saa keskustella päivystäjän kanssa päivystysaikana.
Vantaan alueen mielenterveysseurassa toimii tällä hetkellä noin parikymmentä aktiivia tukijaa. Aiemmin yhdistyksellä oli sopimus Vantaan kaupungin aikuissosiaalityön kanssa noin 30 tuettavan vuosittaisesta hoitamisesta. Nyt asiakkaita heille ohjaa hyvinvointialueen sote.
-Läsnäolo, kuuntelu ja tapaamiset viikoittain tai joka toinen viikko ovat tuettaville tärkeitä. Kaikki tukijamme ovat koulutettuja ja lisäksi kuukausittain kaikki kokoontuvat työnohjaukseen. Tarvittaessa tukea saa toki muulloinkin, kertoo yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja ja työnohjauksesta vastaava Veli-Matti Seppä.
Lyhytkestoisessa tuessa annetaan lähinnä asiointiapua erilaisten virastoasioiden hoidossa.
-Pitkäkestoisessa luottamuksen synnyttäminen on tärkeää, jotta elämän solmukohtia voidaan auttaa avaamaan, valaisee tukihenkilövastaava Eeva Rouhiainen.
-Uusimpana toimintamuotona meillä on Mieli Tukisuhde, MIELI Suomen Mielenterveys ry:n maksuton keskustelutuen muoto, jossa avuntarvitsija ja koulutettu vapaaehtoinen tukihenkilö käyvät asiakkaan elämässä eteen tulleita ongelma- ja kriisitilanteita läpi kirjoittamalla. Tukinet yhteisöön kirjaudutaan nimimerkillä ja kerrotaan ikäluokka ja hieman siitä, mitä mielen päällä on. Me tukijat käymme katsomassa sieltä mielestämme itsellemme sopivan tuettavan ja ryhdymme kirjeenvaihtoon. Keskustelutuki sopii nuorille, aikuisille sekä senioreille Meillä on sellainen palvelulupaus, että noin viikossa vastaamme, kertoo Vantaalla kirjoittajaryhmän työnohjaajana ja tukijakouluttajana toimiva Pirkko Huuhka.
MieliTukisuhteessa voi olla mukana maksimissaan puoli vuotta.
Hilkka Vasenius on erikoistunut hyvinvointityöhön nuorten ja nuorten aikuisten kanssa. Yhteistyötä tehdään Vantaan Etsivän nuorisotyön kanssa. Ikähaitari pyörii silloin 16-29-vuotiaissa.
-Me käymme myös vuosittain Vantaan Variassa eli ammattioppilaitoksissa hyvinvointiviikoilla kertomassa palveluistamme ja tekemässä toimintaamme tutuksi, lisää puheenjohtaja Seppä.
LC Vantaa Komeettojen Riitta Pusa kertoi Mieli ry:n vapaaehtoisille lionsklubien tekevän pääasiallisesti paikallisesti, mutta myös valtakunnallisesti ja maanlaajuisesti varsin monipuolista hyväntekeväisyys- ja palvelutyötä. Osa hyväntekeväisyydestä toteutetaan yhteistyökumppanien kanssa, joista yksi on juuri Mieli ry. Palvelutyötä voi olla esimerkiksi vanhusten ulkoiluttaminen tai viihdyttäminen sekä erilaisten perhetapahtumien järjestäminen. Kansainvälisesti menee apua erilaisiin katastrofikohteisiin ja erityisesti Ukraina on ollut viime vuodet suurten avustusprojektien kohteena.
Lopuksi Christoffer Hansson kertoi, että leijonat mielellään tekisivät yhteistyötä Mieli ry;n paikallisyhdistysten kanssa, jos vain sopivia ideoita löytyy.
Teija Loponen