Suomen Lions-liitto ry

LIONS-PIIRI 107-N ry

Itäinen Helsinki, Vantaa ja Itä-Uusimaa

Ystävänpäiväkonsertti avasi Juicen ajatusmaailmaa

Lasse Halme ja Deep  Sea Divers johdattivat Juicen ajatusmaailmaan.

Juice Leskisen kappaleita ei ihan joka päivä kirkossa kuule. Illan solisti Lasse Halme muistuttikin alkuun, että kyseessä ei ole kirkkokonsertti ja sanoituksia kannattaa kuunnella tarkoin.

-Huomasin tänään päivällä, että tämä on jo 20. Ystävänpäiväkonsertti, jonka klubimme LC Helsinki Pakinkylä järjestää, totesi klubin presidentti Topi Vesteri toivottaessaan yleisön tervetulleeksi.

Pari vuotta jäi konsertteja väliin koronan vuoksi, mutta nyt penkit täyttyivät taas mukavasti Pakilan Hyvän Paimenen kirkossa, johon oli saapunut reilut 180 kuulijaa.

 

Tällä kertaa konsertin solistina oli oman klubin jäsen, viime vuosikokouksen iltajuhlistakin tuttu muusikko, teologian tohtori Lasse Halme. Halmetta voidaan tituleerata todelliseksi Juice-asiantuntijaksi. Hän on muun muassa kirjoittanut Juicen lyriikoita käsittelevän kirjan ”Ollaan ihmisiksi, Juice Leskisen laulujen unelmat ja todellisuus ” ja esittänyt yhdessä yhtyeensä Deep Sea Diversin kanssa Juicen syvällisiä lauluja useammassakin paikassa, myös monessa kirkossa.

 

Juice Leskinen tunnetaan uskomattoman taitavana rocklyyrikkona, joka sanoitti ihmiselämää osuvasti ja usein varsin kipeästi ja ravistelevastikin. Usein Juicen lauluissa heijastuu ristiriita unelmien ja todellisuuden välillä. Kovan elämän elänyt taiteilija oli terävänäköinen ajattelija, joka osasi sanoittaa tarkkailunsa tulokset osuvasti. Juice oli myös romantikko, sekin pilkistää sanoituksista, joita Lasse tutkinut paljon ja tarkkaan.

-Juicella oli neljä aihetta, joista hän teki laulunsa. Ne olivat: ihminen, ihminen ja toinen ihminen, ihminen ja yhteiskunta sekä ihminen ja uskonto, kertoi Lasse Halme yleisölle.

 

Konsertin teemana oli Syvänmerensukeltaja, Juicen virsikirjan helmiä. Lasse kertoi laulujen välissä niistä ajatuksista, joita Juicen kappaleiden tutkiminen on hänessä nostattanut, sekä millaista uskonnollista sanomaa ne pitävät sisällään.

Kun radiosta on kuunnellut vaikkapa kappaletta Rakkauden ammattilainen, ei kuulijalle välttämättä ole tullut mieleen, että kyseessä on Jeesus. Näin siitäkin huolimatta, että lopussa lauletaan ”Hän kantaa mukanaan kaiken julmuuden ja pilkan. Saa naulat vuorollaan läpi ranteen, läpi nilkan”.

Sali täyttyi mukavasti kuulijoista.Sanat myös näkyivät screenillä, joten niitä oli helppo seurata. Illan aikana kuultiin monta tuttua ja vähän tuntemattomampaakin Juicen kappaletta, jotka Lassen alustuksilla avautuivat aivan eri tavoin. Niihin kuuluivat muun muassa Jenkka uskon puhdistamisesta, Pyhä toimitus ja Musta aurinko nousee.

 

Tällä kertaa konserttia olivat järjestämässä Pakinkylän lisäksi

 

LC Aurora ja Pakilan seurakunta.

 

Teksti Teija Loponen

Kuvat Larri Larne

Viestintävastaava


Toimittaja


Sosiaalinen media


Seuraa meitä
Facebook
Instagram