Heikki Koskelo

Koetusta nykyisyyteen

Uransa aikana kenraaliluutnantti Koskelo on palvellut useissa joukko-osastoissa, sotakorkeakoulussa ja pääesikunnassa sekä Kyproksella olleen suomalaisen pataljoonan operatiivisen toiminnon päällikkönä. Hän on toiminut Kainuun Prikaatin, Kaakkois-Suomen Sotilasläänin ja Itäisen maanpuolustusalueen komentajana. 

Koskelo tunnetaan sotahistorian osaajana erityisalanaan Salpalinja.

Tiivistelmän luennosta on laatinut Pentti Salmi

Heikki Koskelo oli valinnut esitykselleen otsikoksi ”Koetusta nykyisyyteen”. Hän keskittyi maamme puolustamiseen talvi-, jatko- ja Lapin sodan vuosina sekä rauhan aikana.

”Sota-ajan veteraanit loivat taisteluillaan lujan perustan Suomen puolustuksen luotettavuudelle ja jättivät perintönään korkean maanpuolustustahdon. Suomi on kymmenien vuosien määrätietoisella työllä rakentanut omaperäisen alueellisen puolustusjärjestelmän paikallisjoukkoineen sekä kouluttanut asevelvollisista vahvan ja taistelukykyisen reserviläisarmeijan. Tuo armeija on henkilövahvuudeltaan Euroopan suurimpia. 100-vuotias Suomi on oppinut hoitamaan sotilaallisen turvallisuutensa mallikelpoisesti. Itsenäistä Suomea ei ole koskaan miehitetty, Suomea ei uhkaa kukaan. Suomi ei ole vaaraksi kenellekään. Suomi on sotilaallisesti osaava. Suomella on riittävä määrä yhteistyökumppaneita rauhan ylläpitämiseen Pohjolassa.”

Seuraavassa Heikki Koskelon esitys:

Tarkastelen annettua aihepiiriä sotilaallisesta näkökulmasta ja  keskityn esityksessäni maamme sotilaalliseen puolustamiseen. 

Historiamme todistaa, ettei mikään muu maa kuin Venäjä voi sotilaallisesti uhata Suomea. En lähde erittelemään Venäjän nykyisiä mahdollisuuksia. Totean vain, että Venäjä suurvaltana omaa tuon uhan toteuttamiseen tarvittavat voimavarat.

Nykyoloissa en löydä mitään syytä, miksi Venäjä aloittasi sotilaallisen voiman käytön Suomea kohti. Oletan myös, että venäläiset muistavat aiemmat yrityksensä itsenäisen Suomen valtaamiseksi. Ne eivät onnistuneet.

Venäjän ja Suomen välisen turvallisuuspolipoliittisen luottamuksen tärkeimpiä perusteita on, että Suomi itse kykenee puolustamaan aluettaan. Maittemme välisten rauhanomaisten suhteiden ylläpito edellyttää, että maamme sotilaallinen valmistelu ja toteutus ovat suomalaisten käsissä. Pieni Suomi ei voi olla sotilaallinen uhka suurvalta Venäjälle. Suomen on osaltaan huolehdittava siitä, että Venäjä ei tunne itseään uhatuksi maamme kautta. Historiamme ei tältä osin ole viaton. Itsenäisyyden vuosilta meidän on syytä palauttaa mieliimme yhteistyömme Saksan kanssa sekä vapaussodassa että jatkosodan vuosina. Nuo tapahtumat ovat tuskin unohtuneet naapuriltamme.

Suomi on kyennyt luomaan puolustusvoimat, jotka kykenevät tuohon koko maan puolustamiseen. Veteraanit taisteluillaan loivat lujan perustan puolustuksemme luotettavuudelle. Heidän perintöään on kansallamme korkea maanpuolustustahto. Olemme kymmenien vuosien määrätietoisella työllä rakentaneet omaperäisen alueellisen puolustusjärjestelmän sekä kouluttaneet asevelvollisista vahvan ja taistelukykyisen reserviläisarmeijan. Tuo armeija on henkilövahvuudeltaan Euroopan suurimpia. Suomi on oman alueensa puolustuskyvyn osalta poikkeus läntisessä Euroopassa. Euroopassa laiminlyötiin menneinä vuosikymmeninä oman maan puolustaminen valmistautumalla ensi sijassa kansainväliseen kriisinhallintaan.

Hyvän puolustuskykynsä ja tasapainoisen ulkopolitiikan kautta Suomi on kyennyt pysyttelemään kansainvälisten kriisien ulkopuolella. Kiristyneet suhteet ja sotilaallinen vastakkain asettelu eivät ole kohdistuneet maamme alueelle. Suomen kasvavaan sotilaalliseen valmiuteen luotetaan kaikkialla. Uskottavuutemme antaa meille voimakkaan ennalta ehkäisy kyvyn.

Talvi- ja jatkosota toivat esille Suomen heikkouden kriisien pitkittyessä. Pienen maan voimavarat alkavat nopeasti osoittautua riittämättömiksi. Talvisodassa uhka länsiliittoutuneiden tulosta apuun pakotti Neuvostoliiton rauhaan suomalaisten kannalta viime hetkellä. Jatkosodassa Saksan vilja-apu oli elinehto sekä ase – ja joukkotuet olivat merkittäviä erityisesti kesän 1944 torjuntataisteluissa. Noista kokemuksista viisastuneena Suomi on halunnut varmistaa ulkopuolisen tuen saannin menemällä jo rauhan aikana mukaan läheiseen yhteistyöhön läntisten puolustusjärjestelmien kanssa. Euroopan Unioniin liittymisen myötä olemme olleet osa länsieurooppalaista turvallisuusympäristöä. Itse Euroopan Unioni ei ole sotilaallista voimatekijä. Käytännössä se on luovuttanut tämän tehtävän Natolle.

 Suomi ei ole Naton jäsenmaa. Meiltä puuttuvat tuon sotilasliiton jäsenilleen antamat turvatakuut. Keskustelua takuiden tarpeellisuudesta käydään alati maassamme. Puolustusratkaisumme rakentuu vahvaan itsenäiseen puolustukseen. Nykyinen taistelukykymme takaa voimakkaan torjunnan. Yhä laajeneva ja monipuolistuva turvallisuuspoliittinen, sotilaallinen, materiaalinen sekä koulutuksellinen yhteistyö Suomen sekä Ruotsin, Yhdysvaltojen ja Naton kesken antaa meille riittävät takeet, että yhteisymmärrys ja keskinäinen avunanto jatkuvat niin rauhan aikana kuin sodan oloissa.

Osapuolten halukkuus yhteistyön syventämiseen näkyy selkeimmin monikansallisen harjoitustoiminnan vuosittaisessa lisääntymisessä.  Suomella ei tässä yhteisymmärrykseen rakentuvassa ilmapiirissä ole tarvetta lähteä muutoksen tielle. Naton turvatakuiden hakeminen ei ole Suomelle ajankohtainen. On myös muistettava, että enemmistö suomalaisista näyttää vastustavan tuohon sotilasliittoon liittymistä. Venäjä tuntuu myös hyväksyneen Suomen vallitseman yhteistyön linjan. Venäjä on ilmoittanut vastustavansa voimakkaasti Naton laajenemista rajoilleen. Olisikin kaikille osapuolille eduksi, jos nykyinen yhteistyöhön perustuva puolustusasetelma voisi jatkua.

Alueellinen puolustusjärjestelmämme on osoittanut vuosikymmenien kuluessa myös muotoutumista ulkoisten tarpeiden mukaisesti. Kun alueellinen puolustus luotiin 1970 -luvulla Neuvostoliitto omasi valtavan sotilaallisen voiman. Sen massiivisen hyökkäyskyvyn hidastamiseksi ja sitomiseksi ennen ratkaisutaisteluja luotiin kaikkialle maahamme kevyesti aseistetut sekä miina-asein varustetut paikallisjoukot. Osa näistä joukoista valmistauduttiin jättämään vihollisen selustaan sissitoimintaan.

Neuvostoliiton uhan vähennyttyä sekä kriisinhallintatehtävien lisääntyessä paikallisjoukkojen tarve väheni. Puolustusjärjestelyissä paikallispuolustusta ei enää tarvittu.

Nyt paikallisjoukot ovat tulleet takaisin ja entistä vaativimmilla tehtävillä. Venäjän toimet Krimillä ja Ukrainassa ovat pakottaneet meidät näihin muutoksiin. Kun puolustusvoimain komentajalta kysyttiin tammikuussa haastattelussa, miten hyökkäys tulisi Suomeen, hänen vastauksensa oli ” Hyökkäys olisi nopea, outo ja vaikea hahmottaa. Kuten Krimillä ”.  Muiden nopean toiminnan joukkojen lisäksi on vuodesta 2015 alkaen ryhdytty kehittämään paikallispataljoonia, joiden toiminta-alueet kattavat koko maan. Näiden joukkojen määrää tullaan lisäämään. Tehtäviin sisältyy myös vihollisen erikoisjoukkoja vastaan toimiminen. Kotikentän tunteminen on suuri etu vastustajan soluttautumista estettäessä.

Kuten edeltä käy ilmi, Suomi joutuu sotilaallista valmiutta kehittäessään reagoimaan ensi sijassa Venäjältä tuleviin uusiin haasteisiin. Yritämme näin luoda riittävän ennalta ehkäisykyvyn suurvaltanaapurimme suuntaan.

Satavuotias Suomi on oppinut hoitamaan sotilaallisen turvallisuutensa mallikelpoisesti. Itsenäistä Suomea ei ole koskaan miehitetty, Suomea ei uhkaa kukaan. Suomi ei ole vaaraksi kenellekään. Lisäksi Suomi on sotilaallisesti osaava. Suomella on riittävä määrä yhteistyökumppaneita, jotka haluavat olla mukanamme rauhan ylläpitämisessä Pohjolassa.

Puheenvuoro Studio Generalia 24.10.2017