Ilkka Niiniluoto

Suomen tiede- ja sivistyselämän menestystarina

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö myönsi 10.3.2017 akateemikon arvonimen emeritusprofessori Ilkka Niiniluodolle. Ilkka Niiniluoto on tehnyt merkittävän uran tiedeyhteisössä ja yliopistomaailmassa. Hän on ollut Helsingin yliopiston matematiikan apulaisprofessori 1973-1977, teoreettisen filosofian professori 1977-2014, rehtori 2003-2008 ja kansleri 2008-2013. Filosofina hän on kirjoittanut laajasti tieteen luonteesta ja tieteellisestä ajattelusta. Ilkka Niiniluoto on lukuisien kansallisten ja kansainvälisten tieteellisten seurojen jäsen ja on toiminut monissa merkittävissä  kansainvälisissä ja kansallisissa luottamustehtävissä. Koko uransa ajan hän on ollut aktiivinen ja monipuolinen yhteiskunnallinen vaikuttaja ja keskustelija.

Tiivistelmän luennosta on laatinut: Pentti Salmi

Ilkka Niiniluoto pohjusti Suomen tiede- ja sivistyselämän menestystarinaa kansanluonteella sekä pitkäaikaisella kouluttautumisella ja kehittymisellä kristinuskon saapumisajoista nykypäivän demokraattiseksi oikeus- ja sivistysvaltioksi. Tällaisen kehityksen ovat hänen mielestään mahdollistaneet rehellinen, ahkera ja sisukas kansanluonne, puolustusvoimat, taloudellinen kilpailukyky, demokraattinen oikeusvaltio sekä tutkimukseen ja koulutukseen pohjautuva sivistyksellinen perinne Turun katedraalikoulun perustamisesta vuonna 1276 alkaen.

Reinhold von Becker, Turun Wiikko-Sanomien perustaja, määritteli vuonna 1822, että ”sivistys on inhimillisten kykyjen, taitojen, tietojen, asenteiden ja arvojen jatkuvaa uudistamista, kehittämistä ja jalostamista”. J.V. Snellman ja Z. Topelius korostivat, että sivistys on elämänikäinen prosessi muokata yksilö ihmiseksi ja nostaa kansa maailman valistuneimpien kansojen tasolle.

Niiniluodon mukaan sivistysvaltion instituutioon kuuluvat sivistysperinnön tallentaminen muistiorganisaatioihin (museot, arkistot, kirjastot), sivistyksen uusintaminen (koulutus ja yliopistot) ja sivistyksen luominen (tiede ja taide) sekä tuomioistuimet, hallinto, sairaalat, kirkko, sosiaaliturva, lehdistö ja talous.

Suomalainen sivistys on luonut soveltavia tieteitä, joista esimerkkeinä hän mainitsi lääketieteen (sairaalat, Arvo Ylppö) maatalous- ja metsätieteen (A.K. Cajander), elintarviketieteet (nobelisti A.I. Virtanen vuonna 1945) sekä luonnontieteet (Yrjö Väisälä, Erkki Laurila, Pekka Jauho), johon viimeksi mainittuun perustui esimerkiksi Nokian nousu 1990-luvulla.

Oman alansa filosofian suomalaisista tiedemiehistä hän nosti erityisesti esille akateemikko Georg Henrik von Wright’in, joka v. 1989 nimitettiin ”Library of Living Philosophers” –kunniagalleriaan, mikä nimitys vastaa Nobelin palkintoa filosofiassa.

Ilkka Niiniluodon mukaan tutkijat rakentavat kansakuntaa

• edistämällä sivistysyliopistoissa vapaata tiedettä ja taidetta
  
• tulkitsemalla menneisyyttä, ymmärtämällä nykyisyyttä, pitämällä huolta tulevaisuudesta
  
• kouluttamalla kriittisesti ajattelevia asiantuntijoita ja opettajia
  
• vahvistamalla kansallisia tieteitä ja vieraiden kulttuurien tuntemusta
  
• perustamalla koulukuntia, tutkimustraditioita, verkostoja ja kulttuuri-instituutioita
  
• osallistumalla poliittis-yhteiskunnalliseen toimintaan
  
• harjoittamalla arvokeskustelua ja aikalaiskritiikkiä.
  

Suomalaisen tieteen korkeatasoisesta tilasta Ilkka Niiniluoto toi esimerkkeinä Helsingin yliopiston kuulumisen puolen prosentin parhaimmistoon maailman yliopistojen joukossa sekä Suomen Akatemian huippuyksiköt. Hän varoitti kuitenkin, että viime vuosien valtion budjettileikkaukset ovat heikentäneet tutkimuksen ja koulutuksen edellytyksiä maassamme.

Hän toivoo, että opetus- ja kulttuuriministeriön visio 2030 toteutuisi, jonka mukaan tutkimuksen ja kehityksen bruttokansantulo-osuus palautetaan takaisin 4 %:iin, että korkeakoulutettujen osuus nostetaan nykyisestä 41 %:sta 50 %:iin (OECD:n tavoite 43 %), rakenteita kehitettäisiin ja profilointia terävöitettäisiin ja että duaalimalli yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen välillä säilyy, mutta yhteistyön mahdollisuuksia parannetaan.

Suurina tulevaisuuden haasteina Ilkka Niiniluoto pitää ilmastonmuutosta ja kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia siinä, globalisaatiota ja monikulttuurisuutta (säilyttää identiteetti suomalaisina, eurooppalaisina ja maailmankansalaisina), digitalisaatiota, mediaa, tekoälyä, robotiikkaa sekä työn ja vapaa-ajan murrosta. Erittäin suurena haasteena Niiniluoto pitää myös hyvän elämän arvojen säilyttämistä sekä totuudenjälkeiseen aikaan luisumisen estämistä.