1. Sam. 16:1, 6−7 Herra ei katso ulkokuorta vaan sydämeen
Psalmi 19:7−13 Herran käskyt ovat oikeat, ne ilahduttavat sydämen
Apt. 9:1−19 Saulista tulee Paavali
Matt. 5:1−12 Autuaaksijulistus
Kommentaari
Kristuksen kohtaaminen kääntää kaiken ylösalaisin. Paavali koki tämän Damaskoksen tiellä. Hän näki ensimmäistä kertaa Kristuksen sellaisena, joka hän oikeasti oli: maailman Pelastajana. Paavalin näkökulma muuttui täysin. Hänen täytyi luopua ihmisten ja maailman tuomioista.
Kristuksen kohtaaminen muuttaa myös meidän näkökulmamme. Siitä huolimatta viipyilemme usein menneessä ja tuomitsemme inhimillisten mittojen mukaan. Me vaadimme tai teemme jotakin ”Herran nimessä”, vaikka oikeasti kyse on oman tarpeemme tyydyttämisestä. Läpi historian niin Saksassa kuin monissa muissakin maissa sekä hallitsijat että kirkot ovat itse väärinkäyttäneet valtaansa ja vaikuttavuuttaan epäoikeudenmukaisten poliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi.
Kristuksen kohtaamisen muuttamina Moravialaisen kirkon (herrnhutilaiset) kristityt vastasivat vuonna 1741 kutsuun olla arvioimatta ketään pelkästään inhimilliseltä kannalta ja valitsivat ”alistua Kristuksen hallintaan”. Alistuessamme nyt Kristuksen hallintaan meitä kutsutaan näkemään toiset niin kuin Jumala heidät näkee: ilman epäluottamusta ja epäluuloa.
Kysymykset
Rukous
Kolmiyhteinen Jumala, sinä olet kaiken elävän alku ja päämäärä. Anna meille anteeksi, kun ajattelemme vain itseämme ja kun omat määrittelymme sokaisevat meidät. Avaa sydämemme ja silmämme. Opeta meitä olemaan rakastavia, hyväksyviä ja armollisia siten, että voimme kasvaa ykseyteen, joka on sinun lahjasi. Sinulle olkoon kunnia ja kiitos, nyt ja ikuisesti. Aamen.