SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

21.1.2016, rukousviikon NELJÄS PÄIVÄ, Evankeliumia julistamaan kutsuttu pappiskansa

1. Moos. 17:1–8 Sinun nimesi olkoon Abraham, koska minä teen sinusta  kansojen paljouden isän.

Ps. 145:8–12 Anteeksiantava ja laupias on Herra, hän on kärsivällinen, suuri on hänen hyvyytensä.

 

Room. 10:14–15 Kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet?

 

Matt. 13:3–9 Osa jyvistä putosi hyvään maahan ja antoi sadon, mikä sata, mikä kuusikymmentä, mikä kolmekymmentä jyvää.

 

Kommentaari


Nämä tutkiskelut syntyivät sunnuntaiaamuisen -ohjelman tuottajien innoittamana. He ovat oppineet kamppaillessaan tämän kristillisen todistuksen säilyttäämiseksi Latvian kansallisessa televisiossa, että uskallamme viedä Jumalan sanan julkiseen tilaan vasta silloin, kun opimme tunnistamaan toiset kristityt veljiksi ja sisariksi.

 

  • Sanat tulvivat koteihimme tämän päivän maailmassa enemmän kuin koskaan aikaisemmin, ei enää vain keskusteluina, vaan televisiosta, radiosta ja nyt myös sosiaalisesta mediasta. Näillä sanoilla on voima rakentaa ja hajottaa. Suuri osa tästä sanamerestä näyttäytyy merkityksettömänä, harhaanjohtamisena pikemmin kuin ravintona.
  • Sellaiseen mereen voi hukkua, jossa ei ole mitään tarkoitusta, johon tarttua. Mutta me olemme kuulleet pelastavan Sanan, joka on heitetty meille pelastusköydeksi. Se kutsuu meitä yhteyteen ja vetää meitä ykseyteen niiden kanssa, jotka ovat sen myös kuulleet. Kerran emme olleet kansa, mutta nyt me olemme Jumalan kansaa.
  • Olemme vielä enemmän, olemme pappiskansaa. Yhdessä toisten Sanan vastaanottaneiden kanssa meidän sanamme eivät ole enää vain mereen hukkuvia pisaroita. Meillä on nyt voimallinen Sana puhuttavanamme. Yhdessä me voimme puhua voimallisesti: Yeshua – Jumala pelastaa.

 

Kysymykset

  • Mitkä henkilökohtaiset kunnianhimomme, väärät oletuksemme toisista kristityistä ja katkeruutemme vääristävät evankeliumin julistuksemme?
  • Kuka kuulee elämän antavan sanan meiltä?

 

Rukous

Herra Jeesus, sinä sanoit, että kaikki tuntevat meidät sinun opetuslapsiksesi, jos me rakastamme toisiamme. Vahvista meitä armollasi, että voisimme tehdä väsymättä työtä kirkkosi näkyvän ykseyden puolesta niin, että hyvä sanoma, jota olet kutsunut meidät julistamaan, näkyisi kaikissa sanoissamme ja teoissamme. 

Aamen.

____ 

 

Kuva: Rice plant, Manu Mohan, freeimages.com



Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors


Lahjoita Suomen Ekumeenisella Neuvostolla on Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa. Keräysnumero on RA/2021/1503 ja keräyslupa on voimassa 9.11.2021 alkaen toistaiseksi koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta.
Donera  Ekumeniska Rådet i Finland har ett penninginsamlingstillstånd beviljat av Polisstyrelsen. Insamlingsnumret är RA/2021/1503. Insamlingstillståndet är i kraft fr.o.m. 9.11.2021 tills vidare i hela Finland föruton på Åland.