Ruut 1:6
Noomi päätti lähteä miniöittensä kanssa kotimatkalle Moabin maasta, sillä hän oli siellä kuullut, että Herra oli huolehtinut kansastaan ja antanut sille hyvän sadon.
1. Tim. 6:6-8
Suuri rikkauden lähde usko kyllä onkin, kun tyydymme siihen mitä meillä on.
Emme me ole tuoneet mitään mukanamme maailmaan emmekä voi viedä mitään täältä pois.
Kun meillä on ruoka ja vaatteet, saamme olla tyytyväisiä.
Luuk. 12:13-21
Muuan mies väkijoukosta sanoi Jeesukselle: »Opettaja, sano veljelleni, että hän suostuisi perinnönjakoon.» »Mitä?» kysyi Jeesus. »Onko minut pantu teidän tuomariksenne tai jakomieheksenne?»
Hän sanoi heille kaikille: »Karttakaa tarkoin kaikenlaista ahneutta. Ei kukaan voi rakentaa elämäänsä omaisuuden varaan, vaikka sitä olisi kuinka paljon tahansa.»
Ja hän esitti heille vertauksen:
»Oli rikas mies, joka sai maastaan hyvän sadon. Hän mietti itsekseen: ’Mitä tekisin? Minun satoni ei mahdu enää mihinkään.’ Hän päätti: ’Minäpä teen näin: puran aittani ja rakennan isommat niiden sijaan. Niihin minä kerään koko satoni ja kaiken muun, mitä omistan. Sitten sanon itselleni: Kelpaa sinun elää! Sinulla on kaikkea hyvää varastossa moneksi vuodeksi. Lepää nyt, syö, juo ja nauti elämästä!’
Mutta Jumala sanoi hänelle: ’Sinä hullu! Tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta takaisin. Ja kaikki, minkä olet itsellesi varannut – kenelle se joutuu?’
»Näin käy sen, joka kerää rikkautta itselleen mutta jolla ei ole aarretta Jumalan luona.»