SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

7. päivä Ekumeeninen rukousviikko 24.1.2018

Perheen rakentaminen kotona ja kirkossa

 

2.Moos. 2:1–10 

Mooseksen syntymä

Psalmi 127 

Jos Herra ei taloa rakenna, turhaan näkevät rakentajat vaivaa

Hepr. 11:23–24 

Mooseksen vanhemmat pitivät poikaansa piilossa… Lapsi oli heidän silmissään ihmeen kaunis

Matt. 2:13–15 

Joosef heräsi unestaan, otti heti yöllä mukaansa lapsen ja hänen äitinsä ja lähti kulkemaan kohti Egyptiä

 

Perheet kärsivät Karibialla edelleen orjuuden perinnöstä sekä uudemmista tekijöistä kuten vanhempien maastamuutosta, taloudellisista ongelmista ja kotiväkivallasta. Karibian kirkot pyrkivät kohtaamaan tämän todellisuuden tukemalla sekä ydinperheitä että laajempia perheyhteisöjä. 

 

Mietiskely

Perheiden merkitys on keskeinen lasten suojelemisessa ja kasvattamisessa. Raamatun kertomukset siitä, kuinka sekä Mooses että Jeesus olivat kuolemanvaarassa heti syntymästään saakka vihaisten hallitsijoiden murhanhimoisten määräysten vuoksi, kuvaavat kuinka voimattomia lapset voivat olla ulkoisten voimien armoilla. Nämä kertomukset myös osoittavat, mitä näiden pienimpien suojelemiseksi voidaan tehdä. Matteus esittää meille isyyden mallin, joka on rakastavan uskollinen Herran käskyille erityisesti rauhattomina aikoina.

 

Kirjoitukset kuvaavat lapset siunauksena ja tulevaisuuden toivona. Psalmin kirjoittajan mukaan he ovat kuin ’nuolia soturin viinissä’. Kristittyinä jaamme yhteisen kutsun elää toisia tukevina perheverkostoina, jotka luottavat Herran voimaan tehtävässään rakentaa voimakkaita yhteisöjä, joissa lapsia suojellaan ja joissa he voivat kukoistaa. 

 

Rukous

Armollinen Jumala, sinä lähetit poikasi syntymään tavalliseen perheeseen,

jonka esivanhemmat olivat sekä uskollisia että syntisiä.

Me pyydämme siunaustasi kaikille perheille kaikissa kodeissa ja yhteisöissä.

Me rukoilemme erityisesti kristittyjen perheen ykseyden puolesta, että maailma uskoisi.

Me rukoilemme Jeesuksen nimessä.

Aamen.

 

Voimallas Herra

merkitset maassamme

muistiin voimalla rakkauden.

Taistelut, pelkomme,

voittomme, itkumme,

ne muistiin merkitset voimallasi.  


Kuva: Cuba, Nancy Brown, Freeimages



Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors


Lahjoita Suomen Ekumeenisella Neuvostolla on Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa. Keräysnumero on RA/2021/1503 ja keräyslupa on voimassa 9.11.2021 alkaen toistaiseksi koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta.
Donera  Ekumeniska Rådet i Finland har ett penninginsamlingstillstånd beviljat av Polisstyrelsen. Insamlingsnumret är RA/2021/1503. Insamlingstillståndet är i kraft fr.o.m. 9.11.2021 tills vidare i hela Finland föruton på Åland.