När gränser överskrids -seminaari Uppsalassa

Ruotsin kirkko (Svenska kyrkan) järjesti Uppsalassa 5.-6.12.2018 seminaarin, jonka aiheena oli Ruotsin kirkon 20 vuoden aikana tehty työ seksuaalisen häirinnän ehkäisemiseksi kirkon piirissä. Seminaarin nimi oli När gränser överskrids eli Kun rajat ylittyvät.

Seminaari oli niin suosittu, että kaikki halukkaat eivät lopulta mahtuneet mukaan. Kaikkiaan seminaariin osallistui puhujineen noin 170 henkilöä. Seminaarissa oli mukana useita Ruotsin kirkon työntekijöitä monista seurakunnista eri puolilta Ruotsia ja työntekijöitä kirkkohallituksesta. Lisäksi seminaarissa oli mukana Ruotsin kirkon nuorten edustajia. Muutamia osallistujia oli myös Ruotsissa toimivista eri kirkkokunnista ja kristillisistä yhteisöistä sekä pohjoismaisia osallistujia Suomesta ja Norjasta.

Suomen ev. lut. kirkosta tähän kaksipäiväiseen seminaariin osallistui Maria Sten, Katri Kuusikallio, Saija Kainulainen ja Monika Pensar. Syksyllä 2018 Suomen ev. lut. kirkkoon perustettiin Seksuaalista häirintää ennaltaehkäisevän työn työryhmä - Arbetsgruppen för motverkande av sexuella trakasserier. Työryhmän tavoitteena on ehkäistä seksuaalista häirintää seurakunnissa ja luoda oikeudenmukaisia toimintamalleja häirintätapausten käsittelyyn. Näin Suomen ev. lut kirkko on näkyvästi vastannut Luterilaisen maailmanliiton haasteeseen, jossa sitoudutaan jäsenkirkkoina seksuaalisen häirinnän ja väkivallan poistamiseen omista seurakunnista (Gender Justice Policy 2013).

Ruotsin kirkossa on tehty 20 vuotta pitkäjänteisesti työtä seksuaalisen häirinnän ehkäisemiseksi ja torjumiseksi. När gränser överskrids -seminaarin yhteydessä järjestettiin Uppsalan tuomiokirkossa juhlamessu, jossa rukoiltiin kaikkien niiden puolesta, jotka ovat kohdanneet seksuaalista häirintää. Messun jälkeen, Ruotsin arkkipiispa Antje Jackelénin kutsumana, seminaariin osallistuneet toivotettiin kaikki kätellen tervetulleiksi piispantaloon juhlavaan vastaanottoon. Useiden vuosien aikana Ruotsin kirkossa tehdylle työlle annettiin näkyvä piispallinen tunnustus. On merkittävää, että juuri piispa puhuu haavoitettujen puolesta. Seminaarissa tuli useaan otteeseen esille piispojen työn tärkeys tässä kontekstissa.

Mitä me voimme tehdä paremmin?

Ruotsin arkkipiispa Antje Jackelén kysyi seminaarin avajaispuheessa, mitä me voimme tehdä paremmin? Hän pohti, että voimme ainakin opettaa aiheesta ja kouluttaa kirkon työntekijöitä, voimme kiinnittää huomiota olemassa oleviin menettelytapoihin ja kehittää niitä sekä voimme myös järjestää konferensseja ja seminaareja, joissa aihetta käsitellään asiallisesti ja akateemisesti. Arkkipiispa Jackelén sanoi, että on tärkeää yhdessä puhua aiheesta. Voimme oppia toisiltamme.

Arkkipiispa Jackelén mainitsi myös, että on erityisen tärkeää tässä yhteydessä työskennellä Luterilaisen maailmanliiton Gender Justice Policy – linjauksen puolesta. Jackelénin mukaan aiheen yhteydessä on kiinnitettävä erityistä huomiota tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysymyksiin sekä sukupuolivähemmistöjen oikeuksiin. Jackelén viittasi myös Ruotsin kirkossa käytössä olleeseen toimintamalliin, Riktlinjen, joka pitää sisällään suuntaviivat, joiden mukaan Ruotsin kirkossa toimitaan seksuaalisen häirinnän ehkäisemiseksi ja torjumiseksi. Seminaarissa käytiin tarkemmin läpi tätä Ruotsin kirkon Riktlinjen -toimintamallia.

Växjön piispa Fredik Modéus kertoi puheenvuorossaan, mikä on piispan rooli, kun hän kohtaa seksuaalista rajanylitystä kirkon piirissä. Modéus sanoi, että piispan rooli on todella tärkeä ja piispa voi tehdä paljon. Piispa voi tehdä hyvää ja luottamuksellista yhteistyötä seurakuntien yhteishenkilöiden kanssa. Piispan tulisi erityisesti tuntea Codex ethicus –teologia. On myös tärkeää kiinnittää huomiota, millainen asenne piispalla on, kun hän puhuu naisista tai miehistä ja on kiinnitettävä huomiota, kuinka piispa toimii, kun hän kuulee häirintätapauksesta. Olisi hyvä miettiä millaisia toimintatapoja hiippakunnissa on käytössä ja olisiko syytä korjata joitakin toimintatapoja. Piispoilta vaaditaan erityistä rohkeutta nähdä ja kohdata tilanne, jossa joku toinen ihminen vaurioittaa toisen ihmisen elämää. Piispan on uskallettava puhua epäkohdista ääneen.

Eva Lundgren Uppsalan yliopistosta kertoi sukupuolisesta väkivallasta kirkonpiirissä Vardetjjus –sivuilla olevien tosikertomusten avulla.  Usein seksuaalinen häirintä on järjestelmällistä ja laaja-alaista, mutta tapahtuu ulkopuolisten huomaamatta. Häirintä voi myös tapahtua yllättäen rennossa sosiaalisessa tilanteessa. Häiritsijä saattaa olla mukava ihminen ulkopuolisten silmissä.

Monissa kirjatuissa tapauksissa hyväksikäytetyt ovat nuoria, naisia tai naispappeja, mutta seminaarissa käsitellään myös laajasti miesten kokemaa seksuaalista häirintää. Tästä aiheesta väitöskirjan tehnyt norjalainen Torbjorn Herlof Andersen kertoi seminaarissa kirkossa häirityistä pojista ja miehistä, joilla ei uhrin asemassa välttämättä ole voimavaroja kertoa häirinnästä. Uhrin asemassa sukupuolella ei ole väliä. Lähes kaikkia kirkon piiristä kerättyjä tositarinoita yhdistää se, että hyväksikäytetty on usein yksin. Tulisi pohtia, että kuinka voimme lähimmäisinä toimia, kun kuulemme näitä tarinoita? Jätämmekö lähimmäisen yksin selviytymään vai olemmeko hänelle tukena ja apuna?

Vardetljus -aktivistit Anne Sörman ja Ruotsin ekumeenisen naisjaoston pääsihteeri Esther Kazen kertoivat, kuinka kampanjat (#Metoo sekä Ruotsin kirkon #Vardetljus ja #sanningenskagöraerfria, vrt. Suomessa #Totuusvapauttaa) ovat haastaneet kirkkoja Ruotsissa puhumaan seksuaalisesta häirinnästä. Useissa häirintätapauksissa esiin tulee vaikenemisen kulttuuri ja vaikenemaan painostava kulttuuri. Hyväksikäytetty vaikenee, hyväksikäyttäjä vaikenee ja kaikki ympärillä olevat, jotka ovat tietoisia tapahtuneesta, vaikenevat. Yhteisössä vallitsee häpeän ja myötähäpeän ilmapiiri.  Puhumisen tärkeyttä olisi korostettava. Hyvä johtaminen luo puhumiselle tilaa ja mahdollisuuksia. Eheyttävä anteeksiantoprosessi ei tapahdu pakosta vaan vapaudesta. Meidän on kristittyinä lähimmäisinä otettava vakavasti tämän seminaarin teema. Meillä on kristittyinä vastuu ja velvollisuus pyrkiä auttamaan haavoitettuja. Joskus tämä on sanottava ääneen, jotta emme unohda.

Mitä nyt tehdään? –paneelikeskustelussa  (Hans Jörgen Kronqvist -Vision, Lars Christiansen -Svenska kyrkans Utbildning institutet, Ilona Degermark -Formin för prästvigda kvinnor, Maria Ahlqvist -SKAO, Jacob Schwarz -Svensk kyrkans unga) todettiin, että vaikenemisen kulttuurin olemassaolo näkyy ja se luo paljon ongelmia. Turvallinen työyhteisö on tärkeä, mutta työyhteisön on myös oltava rohkea. Ihmisillä tulisi olla turvallinen ja luottamuksellinen tila puhua vaikeista asioista. Kirkon työyhteisöissä ihmisten tulisi ymmärtää, kuinka vakava asia seksuaalinen häirintä on. Erityisesti lasten ja nuorten asemaan olisi kiinnitettävä huomiota. Yksikin tapaus on liikaa. Keskustelussa pidettiin itsestään selvänä, että tavoitteena kirkon työyhteisössä tulisi olla nollatoleranssi.

Tällä hetkellä Ruotsin kirkossa pohditaan erityisesti, että missä kulkee raja? Mitä seksuaalisen häirinnän ilmenemisen yhteydessä merkitsevät valta-asemaolosuhteet ja erilaiset ihmisten väliset riippuvaisuussuhteet. Kirkollinen konteksti on erittäin raskauttava tilanne, sillä ihmisillä on luottamus seurakuntaan yhteisönä.

Teksti ja kuvat: Saija Kainulainen