Tässä uutiskirjeessä:
Pääsihteerin tervehdys
Tulossa toukokuussa
Tulossa syksyllä
Ajankohtaisia
vaikuttamisen paikkoja
Ajankohtaista hallinnossa
Jäsenistöltä
Aineistoa ja työkaluja
På svenska
Venäjän hyökkäys Ukrainaan on aiheuttanut uuden pakolaisaallon Euroopassa. Maailma muuttui 24.2.2022 kun kuulimme Venäjän aloittamasta sodasta Euroopassa. Sota on tullut meitä lähelle, ja muistuttanut meitä omasta historiastamme. Noin 80 vuotta sitten Suomi taisteli oman itsenäisyytensä puolesta. Ukrainan pakolaisten myötä ovat sodan muistot nousseet suomalaistenkin mieleen. Oli perheitä, jotka joutuivat lähtemään evakkoon kaksikin kertaa kodistaan, eikä paluuta entisille kotikonnuille enää ollut. Oli alettava uudella paikkakunnalla, vieraassa ympäristössä. Vanhempi ikäluokka muistaa vieläkin sodan pelot ja kauhut. Omat sotamuistot ovat herättäneet suuren myötätunnon ja auttamishalun ukrainalaisten pakolaisten kohdalla. Äitejä lapsineen on tullut jo yli 20 000 henkeä. Samalla ei tule unohtaa niitä pakolaisia ja paperittomia, jotka ovat jo vuosikausia odottaneet päätöstä oleskeluluvasta Suomessa.
Eri seurakunnat ovat olleet valmiina vastaanottamaan ukrainalaispakolaisia. Suomen ortodoksisella kirkolla on alusta asti ollut hyvät valmiudet kohdata nyt maahamme Ukrainasta saapuvia ihmisiä. Noin 70 % ukrainalaisista on ortodokseja. Mutta diakoniset resurssit voivat olla rajalliset. Sen takia tarvitaan myös muita kirkkoja, seurakuntia, kirkollisia toimijoita, järjestöjä, kuntia ja muita tahoja tekemään yhteistyötä ukrainalaisten auttamiseksi.
Ekumeeninen diakonia, diakoniatyö yli seurakuntarajojen, vahvistui koronapandemian aikana. Pandemiakriisi opetti, että kun omat resurssit ovat rajalliset, tarvitaan yhteistyötä. Seurakunnat eri puolilla Suomea alkoivat yhteisen diakoniatyön esimerkiksi ruokajakelun ja hengellisen tuen tarjoamisesta pandemian aikana. Nämä mallit toimivat nyt myös ukrainalaisten pakolaisten kohdalla. Seurakunnilla on paremmat valmiudet auttaa hädässä olevia, kun ne tekevät yhteistyötä. Seurakunnat voivat yhdessä reagoida usein nopeammin kuin viranomaiset, jos paikkakunnalle tulee yhtäkkiä suuri määrä pakolaisia. Vapaaehtoisten panos on tärkeää.
Monissa luterilaisissa
seurakunnissa on aloitettu Walk in-terapia, joka on matalan kynnyksen
ratkaisukeskeistä terapiaa 16–30 -vuotiaille. Nuorten pahoinvointi ja
mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet koronakriisin aikana. Yhteiskunnan
resurssit nuorten mielenterveyshoidossa ovat rajalliset ja odotusaika terapiaan
on pitkä. Matalan kynnyksen terapia voi olla ensiapu nuorelle, joka odottaa
pääsyä terapiaan. Tässäkin voisi olla ekumeenista yhteistyötä yli seurakuntarajojen
eri paikkakunnilla. Koulutettuja lyhytterapeutteja ja muita ammattilaisia
löytyy kaikista kirkkokunnista.
Ekumeeninen diakonia voi olla paljon muutakin kuin ruokajakelua, sielunhoitoa
tai pakolaisten auttamista.
Mayvor
Siirtyy syksyyn: Sota
Ukrainassa uskontojen haasteena -webinaari
20.-21.5.2022 Kirkon mission kohtalonkysymykset, Oulu.
Suomen Ekumeeninen Neuvosto on mukana ev.-lut. kirkon Kirkkopäivillä Oulussa.
Tervetuloa erityisesti keskustelutilaisuuteen, jossa pohditaan kirkkojen
uudistumista ja kasvua maailmalla ja meillä. Mukana mm. piispa Jukka
Keskitalo ja kansainvälisenä vieraana Tansanian Victoriajärven hiippakunnan piispa
Andrew Gulle. löytyy kokonaisuudessaan verkosta.
Lisäksi SEN:n toimiston henkilökuntaa on tavattavissa Oulun
kaupunginteatterille pystytettävällä Kirkkotorilla perjantaina 20.5. klo
9-10:30 ja lauantaina 21.5. klo 9-10:30.
24.5. klo 16 - 18. Oman rauhani minä annan teille. Kristityt sodan melskeessä
Miten ymmärtää kristillistä retoriikkaa sodan yhteydessä? Millä tavalla
kristityt lähestyvät oikeudenmukaisen sodan, oikeudenmukaisen rauhan, uskonnon
ja identiteetin kysymyksiä nykyhetkessä. Näkökulmia näihin kysymyksiin on
luvassa Suomen Ekumeenisen Neuvoston Teologisen ja opillisen keskustelun
jaoston seminaarissa. Puhujina dosentti Niko Huttunen otsikolla ”Miksi
aseistakieltäytyminen voi olla epäkristillistä. Henkilökohtainen puheenvuoro”,
dosentti Elina Kahla otsikolla Apokalypsi Pavel Florenskin
ajattelussa ja kristillisestä pasifismista puhumassa baptistipastori Jani
Edström. Yhteistyössä Step-opintokeskus. Paikka varmistuu pian, ja se
ilmoitetaan osoitteessa
SEN #sovinto: 24.5
Johdanto sovinnon teemoihin -työpaja
Tilaisuuden tavoitteena on saada oivalluksia ja
työkaluja parempien ihmissuhteiden ja yhteisöjen rakentamiseen niin arkeen kuin
työelämään. Puhujina mm. metropoliitta Arseni, (Suomen ortodoksinen kirkko)
Pastori Harri Kankare (Kokkolan Baptistiseurakunta) ja projektityöntekijä,
pastori Marjaana Toiviainen (Diakonissalaitos).
#sovinto-ohjelma on Diakonissalaitoksen, Suomen Lähetysseuran ja Helsingin
seurakuntayhtymän v. 2020 perustama ohjelma, jonka tavoitteena on edistää
yksilöiden ja yhteisöjen halua ja kykyä toimia sovinnon rakentajina Suomessa ja
maailmalla.
Lue lisää työpajasta
· Koulutustilaisuus
hengellisen väkivallan teemoista 7.10. Helsingissä, yhteistyössä SEN ja Uskontojen uhrien tuki ry
· Churches
for a Sustainable Future - Kristityt kestävän tulevaisuuden rakentajina 4.-5.10
· 24.10. Yhdenvertaisuusjaoston ja Nuorisojaoston
yhteisseminaari teemalla kohtuullisuus YK:n päivänä.
· Tulossa
syksyllä myös yhteiskunnallisten kysymysten jaoston ja yhdenvertaisuusjaoston
seminaari ekumeenisesta diakoniasta teemalla Auttaminen
muutoksessa. Kirkkojen ja uskonnollisten yhteisöjen rooli
hyvinvointiyhteiskunnan rakenteiden muuttuessa.
· Syyskokous 31.10. ja yleisölle avoin syysseminaari 1.11. Kokkolassa
Kevätkaudella Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja sodan pakolaisten auttaminen on
ollut kirkkojen pöydällä. Kirkot, SEN ja suomalaiset uskontojohtajat ovat
vedonneet sodan lopettamiseksi eri kanavissa, SEN sodan kynnyksellä ja suomalaiset uskontojohtajat Venäjän
hyökättyä. Listaa kristillisten kirkkojen reaktiosta kansainvälisesti löytyy
esimerkiksi verkossa Euroopan kirkkojen konferenssin ylläpitämältä , johon voi ilmoittaa
myös oman kirkkonsa ulostulot. SEN on muun muassa ollut yhteydessä Migriin ja
SPR:ään liittyen .
SEN ja erityisesti kasvatusasioiden jaosto seuraa tiiviisti suomalaisen uskonnonopetuksen kehityssuuntia, erityisesti opetus- ja kulttuuriministeriöön perustettavan katsomusopetuksen kehittämistyöryhmän työskentelyä.
SEN:n hallitus kokoontuu
tänä vuonna vielä kolme kertaa 6.6., 4.10., 5.12.2022. Valmisteilla on
viestinnän kehittämistä, hallinnon selkiyttämistä ja monia muita aloitteita
Neuvoston hyväksi. Jaostotoiminnassa jaostojen kolmivuotiskausi päättyy tämän
vuoden loppuun ja SEN:n jäsenistö nimittää edustajansa seuraavalle
kolmivuotiskaudelle 2023-25 syyskokouksessa 30.10.
Kevään aikana toimistolla on satsattu erityisesti saavutettavuusasioihin ja
henkilökunta onkin kouluttautunut huomioimaan saavutettavuus erityisesti
viestinnässä ja laajemmin toiminnassa.
Haluatko ilmoittaa
yhteisösi muillekin kirkoille ja yhteisöille kiinnostavia tapahtumia tai
uutisia SEN:n uutiskirjeessä? Laita viestiä
hyvissä ajoin. Seuraava uutiskirje lähetetään elo-syyskuussa.
Pelastusarmeija Tervetuloa kuuntelemaan ja keskustelemaan
nykyajan orjuudesta ja ihmiskaupasta torstaina 12.5.2022 klo 14.00.-16.00.
Pelastusarmeijan Helsingin osastolle, Castréninkatu 26.
Ev.lut. kirkko 2.5.klo 10-16,
Monikulttuurisen työn ajankohtaispäivä pakolaisista keskittyy Ukrainan
tilanteeseen. 29.4. mennessä: Koulutuskalenterin tiedoista poiketen tapahtuma
järjestetään Teamsissa ja on maksuton.
Tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelman malli seurakuntien työn tueksi
Suomen Ekumeenisen Neuvoston hallituksen
toimeksiannosta Neuvoston yhdenvertaisuusjaosto on laatinut mallin tasa-arvo-
ja yhdenvertaisuussuunnitelmalle. Malli on tarkoitettu käytettäväksi
kristillisten kirkkojen, yhdyskuntien ja järjestöjen oman tasa-arvo- ja
yhdenvertaisuussuunnittelun ja suunnitelman tekemisen tukena ja ohjeena.
Lue lisää ja lataa malli käyttöösi
Vastuullisuuskirja - Kristillinen
näkökulma kestävän kehityksen tavoitteisiin
Voiko
Raamatusta, kristillisestä uskosta ja teologisesta pohdinnasta olla apua
kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisessa? Kirjan
alustukset, pohdintakysymykset, raamatuntekstit ja rukoukset haastavat
seurakuntia tutustumaan YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin ja antavat
työkaluja kristityn omaan pohdintaa kestävän tulevaisuuden kysymysten äärellä.
Julkaisu sopii ohjaajien työn tueksi, sitä voi käyttää ryhmätyöskentelyssä tai
yksilötyöskentelyssä kirkoissa, kodeissa ja kouluissa. Julkaisu on osa Ekumeenista vastuuviikkoa.