Suomen Anglikaaninen kirkko juhlii tänä vuonna sataa vuottaan Suomessa. Suomen itsenäistyessä pääasiassa Viipurissa ja Helsingissä olleet anglikaanit, "Englantilaisen kirkon" jäsenet, olivat uuden tilanteen edessä. Seurakuntalaisten hengellistä elämää olivat hoitaneet Moskovan, Pietarin ja Arkangelin anglikaanisten seurakuntien papit. Juhlapäivää vietettiin Helsingin Agricolan kirkon kryptassa. 23.9.2017.
Vuosien saatossa seurakunnasta on kasvanut todellinen kulttuurien yhteisö. Juhlaväki sai tutustua tämän päivän anglikaaniseen seurakunnan toimintaan ja nauttia englantilaisia, intialaisia ja afrikkalaisia herkkuja.
Suomen Ekumeenisen Neuvoston tervehdyksen seurakunnalle ja kirkkoherra Tuomas Mäkipäälle toi pääsihteeri Mari-Anna Auvinen. Hän korosti puheessaan Anglikaanisen kirkon erityislaatuisuutta, sekä historiallisuutta, että uusiutuvuutta.
- Kuin orkidea, jonka nimi on elegantti, Anglikaanisessa kirkossa on erityispiirre kirkkoperheessä. Pitkän historiansa jälkeen uusiutuvuutta kuin nuppuja tulevaisuuteen. Jäämme uteliaina katsomaan. Runsasta Jumalan siunausta seurakunnallenne.
Historiasta
Vuonna 1921 Frank North karkotettiin Moskovasta ja pappi asettui pysyvästi Suomeen, mutta jumalanpalveluksia oli järjestetty myös vuosia aikaisemmin.
Vuodelta 1915 säilynyt arkistomerkintä kertoo Keskisen ja Pohjoisen-Euroopan alueen anglikaanisen piispan vierailusta, jolloin hän tapasi Helsingfors'ssa seurakunnan, joka koostuin nuorista naisista, joiden tehtävänä oli englannin kielen opetus ja lastenhoito sekä Yliopistolla toimiva Englannin kielen professori ja hänen vaimonsa.
Vuosien saatossa seurakunnasta on kasvanut todellinen kulttuurien yhteisö
The Anglican Church in Finland was originally founded by members of the Anglican Chaplaincy in St. Petersburg, fleeing the Russian Revolution. It is likely that they first stayed in Viipuri before moving further West to Helsinki. The Chaplaincy records, titled “Chaplaincy in St Petersburg including Riga, Reval and Helsingfors. Petersburg – 1917 – Helsingfors – North of Moscow” mention that The English Church in Helsingfors received a donation of 30.000 Finnish Marks from Alice Borgström Fund in 1917. Another note mentions a “Silver Jubilee Fund” in 1940, indicating that there was an English Church in Finland already 1915.
Chaplains were linked with the British Embassies in Helsinki and Moscow until 1993. They were based in Helsinki and traveled once a month in to Moscow and once a year to Ulan Bataar. Currently, the Anglican Church in Finland also encompasses work done in Estonia, and annual trips are made to foster our relationship with Revd Gustav Piir and his congregation.
Over the years, services have been held in a multitude of locations. Members who have been with the St. Nicholas Chaplaincy for fifty years remember celebrating the Eucharist in the Chaplain’s personal flat. St. Nicholas Chaplaincy currently worships at Agricola Church as part of our common service with the Finnish Lutheran Church.
Kuva: Virpi Paulanto