SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Antoisaa kansainvälistä yhteistyötä - Suomalais-saksalainen konsultaatio Frankfurtissa

Suomen Ekumeenisen Neuvoston konsultaatio saksalaisen kansallisen ekumeenisen neuvoston kanssa pidettiin Frankfurtissa 29.–30.10.2018. Yhteistyö neuvostojen välillä on alkanut kolme vuotta sitten, kun Helsingin Sofiassa pohdittiin kasteen vastavuoroista tunnustamista.

 

Neuvostojen välinen yhteistyö on poikkeuksellista siinä mielessä, että delegaatioiden kohtaamisissa käsitellään ekumeenisesti merkittäviä, niin käytännön kuin teologiankin piiriin kuuluvia keskeisiä asioita. Delegaatiot ovat myös ekumeenisia jo lähtökohdissaan ja molemmat neuvostot ovat saaneet tapaamisista paljon. Neuvotteluissa voidaan myös etsiä kokonaan uusia teologisia näkökulmia ekumeeniseen keskusteluun ja ikään kuin testauttaa niitä turvallisessa ympäristössä. Näin myös Frankfurtissa, jossa pohdittiin kirkkoa ja teologista näkemystä ykseydestä. Toisen delegaation kanssa käytävässä debatissa omat näkökulmat avartuvat.

 

Tämän vuoden keskusteluissa suomalaiset kumppanit esittelivät luterilais-katolisen dialogiraportin Communion in Growth ja saksalaiset ystävämme kertoivat kasteen vastavuoroisen tunnustamisen, ns. Magdeburgin sopimuksen tämän hetken tilanteesta. Samoin käytiin läpi sekä suomalaisen että saksalaisen ekumeenisen kontekstin tämän hetken tilannetta. Piispa Matti Repo esitteli Porvoon sopimuksen näkökulmia ja saksalaiset visioivat uutta ekumeenista paradigmaa eri näkökulmista, jonka pohjalta käytiin vahvaa ja antoisaa keskustelua. Keskustelu vei pohtimaan myös tulevaisuuden ekumeenisia haasteita globaalin etelän näkökulmista. Sovittiin myös yksinkertaisen mallintamisen antamisesta toinen toisemme käyttöön käytännön kysymyksissä.

 

Ystävyyden ja yhteisen vahvan työskentelyn arvo näkyy – ei vain konsultaatioissa – vaan kummankin neuvoston käytännön työssä. Ensimmäisen konsultaation jälkeen SEN aloitti kasteen vastavuoroisen tunnustamisen parissa työskentelyn Suomessa. Tämän työskentelyn jälkimainingeissa saksalaiset jatkavat pohtimista ekklesiologiasta myös suomalaisen palautteen näkökulmista. Konsultaation jälkikeskustelussa molemmat osapuolet tunnistivat saaneensa uutta. Perinteisesti Suomen Ekumeenisella Neuvostolla on hyvät suhteet pohjoismaisiin ja Viron kansallisiin neuvostoihin. Tässä kyseessä on selkeästi ekumeeninen, monenkeskeinen keskustelu ja uusien näkökulmien etsiminen kansainvälisellä tasolla.  Tapaaminen koettiin tälläkin kertaa niin hedelmälliseksi, että yhteistyötä päätettiin jatkaa. Alustavasti sovittiin tapaamisesta Suomessa vuonna 2020 ja toisesta tapaamisesta Saksan kirkkopäivien yhteydessä 2021.

 

Mari-Anna Auvinen   



Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors


Lahjoita Suomen Ekumeenisella Neuvostolla on Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa. Keräysnumero on RA/2021/1503 ja keräyslupa on voimassa 9.11.2021 alkaen toistaiseksi koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta.
Donera  Ekumeniska Rådet i Finland har ett penninginsamlingstillstånd beviljat av Polisstyrelsen. Insamlingsnumret är RA/2021/1503. Insamlingstillståndet är i kraft fr.o.m. 9.11.2021 tills vidare i hela Finland föruton på Åland.