Uskontojen yhteistyö Suomessa – USKOT-foorumi ry piti viidennen vuosikokouksensa Helsingissä maanantaina 13.4.2015. Todettiin, että kulunut toimintavuosi on ollut erittäin aktiivinen. Uskonto on ollut jatkuvasti julkisessa keskustelussa. Erityisesti uskonnonopetus sekä ääri-islamilaisen ISIS-liikkeen nousu ja uskonnon nimissä tehdyt väkivallanteot ovat puhuttaneet. Foorumi on antanut lausuntoja ja osallistunut keskusteluihin niin uskonnonopetuksesta kuin muslimien leimaamisesta ja terrorismin uhasta. Tarvetta Foorumin esiintymiseen ja vaikuttamiseen on ollut enemmän kuin mihin resurssit ovat antaneet myötä. Vuoden 2015 haasteeksi nouseekin talouden vakiinnuttaminen, tehokas tiedottaminen ja vaikuttaminen.
valittiin kokouksessa hallitus kaksivuotiskaudeksi 2015 - 2016. Vuorotteluperiaatteen mukaisesti Foorumin puheenjohtajaksi valittiin Suomen Islam-seurakunnan johtaja, asianajaja Atik Ali. Hän seuraa tehtävässä Helsingin Juutalaisen Seurakunnan puheenjohtajaa Yaron Nadbornikia, joka valittiin varapuheenjohtajaksi yhdessä Evankelisluterilaisen kirkon edustajan, Turun piispa Kaarlo Kallialan kanssa.
Hallituksen muiksi
jäseniksi ja heidän henkilökohtaisiksi varajäsenikseen valittiin seuraavat
henkilöt (varajäsenet suluissa): Suomen Ekumeenisesta Neuvostosta Jan Edström
(Ilari Rantakari) ja Milena Parland (Jari Portaankorva); Suomen
evankelisluterilaisesta kirkosta Pekka Yrjänä Hiltunen (Risto Jukko); Suomen
Islam-seurakunnasta Varol Abdrahim (Deniz Bedretdin); Suomen Islamilaisesta
Neuvostosta Isra Lehtinen (Mohammed Alschaar) ja Pia Jardi (Abdessalam Jardi);
ja Suomen Juutalaisten Seurakuntien Keskusneuvostosta John Burstein (Jan
Cibulka).
Uskontojen yhteistyö Suomessa- USKOT-foorumi – Religionernas samarbete i Finland – RESA-forumet - on perustettu vuonna 2011. Sen muodostavat viisi yllä mainittua tahoa, jotka edustavat kolmea Lähi-Idän uskontoa - juutalaisuutta, kristinuskoa ja islamia. Foorumin toiminnan tarkoituksena on yhteiskuntarauhan, uskontojen vuoropuhelun ja niiden yhdessä tärkeiksi kokemien yhteiskunnallisten asioiden edistäminen. Painopiste on suvaitsevaisuudessa ja hyvässä rinnakkainelossa.
Lisätietoja: Toiminnanjohtaja Anja Toivola-Stambouli 041 463 9092