Be1 (Be One) -kurssi, joka sai alkunsa European Fellowship of Christian Youth-järjestön ja SEN:n Nuorisojaoston yhteisestä aloitteesta vuonna 2016, on järjestetty nyt kolme kertaa. Vuosien aikana Be1 on kehittynyt eri puolilta Eurooppaa tulevien kristittyjen nuorten (18-30v.) ekumeniaan tutustuttavaksi kurssiksi. Osallistujat Budapestissa 17.-20.1.2019 järjestetylle kurssille tulivat Ranskasta, Saksasta, Tanskasta, Suomesta ja Intiasta. Osallistujajoukko itsessään oli myös ekumeeninen. Luterilaisten kanssa kurssilla oli myös yksi reformoitu ja yksi ortodoksi. Tälläkin kertaa osallistujamäärä kasvoi edellisestä vuodesta.
Kuten jo kahdella aikaisemmalla Be1-kurssilla Riikassa 2017 ja Tallinnassa 2018, myös Budapestissa vieraillessamme eri kirkoissa ja osallistuessamme jumalanpalveluselämään, nuoret toivotettiin lämpimästi tervetulleeksi. Paikallisten kirkkojen toimijat kertoivat omasta ja kirkkonsa toiminnasta herättäen samalla hyviä keskusteluja eri aihepiireistä. Teemat, jotka nousivat esiin keskusteluissa Budapestissa, liittyivät oikeudenmukaisuuteen ja tasavertaisuuteen sekä erityisesti romaanien ja turvapaikanhakijoiden kysymyksiin. Näitä keskusteluja tuki varsin hyvin Indonesian kirkkojen Kristittyjen ykseyden rukousviikolle valmistelema materiaali, minkä johdattamana päivittäisissä raamattutunneissa ryhmittäin keskusteltiin.
Be1-kurssi on saanut inspiraationsa KETKO-kurssista, jonka tavoitetta isä Heikki Huttunen on kuvannut sanoen ”Ketkon keskeinen tehtävä on kutsua ulos tavanomaisesta ja turvallisesta. Sitä on myös ekumenia. Jotain mikä avaa tien uuteen.” Kuten Ketkossa, myös Be1-kurssilla tavoitteena on antaa tietoa ekumeniasta paikallisessa ja koko Euroopan kattavassa kirkkojen toiminnassa sekä rohkaista osallistumaan ja edistämään kristittyjenvälistä ekumeenista toimintaa, yhteisymmärrystä ja yhteyttä omassa yhteisössä.
Be1-kurssissa
on sisällön lisäksi erityistä myös sen tekemisen malli. Jokainen kurssi
valmistellaan vapaaehtoisvoimin ja eri
kristillisten järjestöjen yhteistyönä. Tänä vuonna kurssin onnistumisesta
erityinen kiitos kuuluu suunnittelutiimin jäsenelle, Erasmus-vaihdossa
Unkarissa olleelle, entiselle Joensuun Ketkosihteerille Noora Mattilalle, jonka
ansiosta löysimme ja olimme aina ajoissa perillä.
Toinen erityinen kiitos kuuluu isä Heikki Huttuselle. Ensimmäisestä Be1-kurssista saakka saatu Euroopan kirkkojen konferenssin tuki Be1-kurssille ruohonjuuritason aloitteena nuorten ekumeenisen osaamisen ja ymmärryksen edistäjänä on luonut perustan, jolle on ollut hyvä jatkaa.
Käytännön toimijuus Be1-kurssin valmisteluissa siirtyy nyt uusille tekijöille. Juhana Malme on koordinoinut kunkin Be1-kurssin tarkkuudella ja taidolla. European Fellowship of Christian Youth -järjestön puolesta Juhana Malmeen jälkeen jatkaa Kathrine Fischer. SEN:n Lapsi- ja nuorisotyön jaoston edustajana jälkeeni jatkaa Tuomo Mäkelä. Lisäksi vapaaehtoisista koottavaan, seuraavan Be1-kurssin suunnittelutiimiin on lupautunut mukaan Noora Mattila. Vuoden 2020 Be1-kurssin paikka päätetään myöhemmin keväällä.
Kahden evankelisluterilaisen kirkon diakonin ideasta syntynyt kurssi on osoittautunut ajan tarpeisiin vastaavaksi ekumeniaan tutustuttavaksi oppimisen alustaksi. Kurssin aikana osallistujien ennakkokäsitykset ovat vaihtuneet ymmärrykseksi ja herättäneet kiinnostuksen yhteyden edistämiseen osallistujan omassakin yhteisössä. Kuten Ketko, Be1-kurssi on kutsunut ottamaan ensiaskeleita ulos omasta tutusta kirkosta tielle, joka johtaa jonnekin aivan uuteen. Tulevaisuudessa, jotta maailmanlaajuisesti eri kirkkojen nuoret oppisivat olemaan yhtä, toivon näkeväni BE1-kurssin levittäytyvän Euroopan lisäksi kaikille mantereille, joissa juhlitaan kristittyjen ykseyden ekumeenista rukousviikkoa.
Virpi Paulanto
Kuvat: Andreas Andersson ja Virpi Paulanto