SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Changemakerille rauhanpalkinto 

Suomen kristillinen rauhanliike on päättänyt antaa vuoden 2012
Rauhanpalkinnon , joka on vuonna 2004 perustettu vaikuttamisverkosto nuorille. Verkosto toimii Kirkon Ulkomaanavun yhteydessä. Rauhanpalkinto jaetaan vuosittain uudenvuodenpäivänä ihmiselle tai yhteisölle, joka on pitkäjänteisellä ja vaikuttavalla työllä rakentanut rauhan edellytyksiä ja oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa ja maailmaa.

 

Kristillinen rauhanliike perustelee tämänkertaista palkinnonjakoa seuraavasti: ”Changemaker-verkostossa on yli 1300 jäsentä ja toimintaa yli 20 paikkakunnalla. Rauha, kehitysmaiden velkaongelmat ja ympäristö ovat teemoja, joiden merkeissä verkosto kampanjoi oikeudenmukaisuuden ja ympäristön kanssa sopusoinnussa olevan yhteiskunnan rakentamiseksi. Changemaker jäsenineen osoittaa, että nuori sukupolvi on tietoinen sotia ja väkivaltaa synnyttävistä ongelmista ja tekee työtä niiden ratkaisemiseksi.”

 

 

”Olemme Changemakerissä erittäin otettuja tästä tunnustuksesta työllemme. Tällaisella huomionosoituksella on suuri kannustava merkitys etenkin nyt, kun Changemaker tulevana vuonna pääkampanjassaan keskittyy suomalaisen aseviennin epäkohtiin. Palkinto rohkaisee meitä nuoria muutoksentekijöitä eteenpäin siinä tavoitteessa, josta on tullut meitä kaikkia yhdistävä motto: Tottakai me voimme muuttaa maailman!” sanoo Changemakerin vapaaehtoinen, rauharyhmän yhteyshenkilö Tiina Keinänen.

 

 

Kristillinen rauhanliike on perustettu vuonna 1976 ja sen tarkoituksena on tukea rauhaa ja oikeudenmukaisuutta edistävää toimintaa. Vuonna 2007 järjestö otti vastuulleen vuotuisen Loviisan Rauhanfoorumin järjestämisen.

 

 

Lisätietoja: Puheenjohtaja Risto Pontela, Suomen kristillinen rauhanliike, p. 040 557 3592
Verkostoassistentti Sini Tyvi, Changemaker, p. 050 441 8820



Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors


Lahjoita Suomen Ekumeenisella Neuvostolla on Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa. Keräysnumero on RA/2021/1503 ja keräyslupa on voimassa 9.11.2021 alkaen toistaiseksi koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta.
Donera  Ekumeniska Rådet i Finland har ett penninginsamlingstillstånd beviljat av Polisstyrelsen. Insamlingsnumret är RA/2021/1503. Insamlingstillståndet är i kraft fr.o.m. 9.11.2021 tills vidare i hela Finland föruton på Åland.