Helsingissä järjestettiin 7.-10.2016 pohjoismainen systemaattisen teologian konferenssi Konferenssin teema oli ”Ecumenical and Interreligious Challenges” ja tapahtuma keräsi noin sata osanottajaa eri puolilta pohjoismaita. Konferenssi keskittyi pohtimaan reformaatiota niin ekumeenisesta, tämän ajan eurooppalaisesta kuin kansainvälisestäkin näkökulmasta. Samalla keskeinen teema olivat uskontojen väliset suhteet ja pakolaisuus.
Konferenssissa kysyttiin mm. mitä tämän ajan reformaatio on ja mistä tarvitsemme vapautusta tai muutosta. Kirkkojen maailmanneuvoston pääsihteeri Olav Fykse Tveit nosti esiin uskon näkökulmia palveluun ja vaikuttamiseen KMN:n työssä. Ruotsin arkkipiispa Antje Jackelén muistutti saarnassaan Tuomiokirkossa, että elämämme laatu liittyy suhteittemme laatuun. Siksi meidän pitäisi välittää siitä, millä tavoin olemme suhteessa itseemme, toisiimme, ihmiskuntaan ja luontoon, historiaamme ja tulevaisuuteemme sekä kaiken olemisen perustaan, Jumalaan.
– Kasteen vesistä syntyy ihmisiä, jotka on kutsuttu suhteeseen sen voiman kanssa, joka tuo paranemisen olemassaolomme syvyyksiin – Jumalan, Luojan, Vapauttajan ja Elämän Antajan kanssa.
Lauantai-iltana 9.1. vietettiin ekumeenista ja uskontojenvälistä iltaa Uspenskin katedraalissa ja kryptassa. Myös Suomen Ekumeenisen Neuvoston pääsihteeri Mari-Anna Pöntinen esitteli suomalaista näköalaa ekumeeniseen yhteistyöhön.
Konferenssin järjestelytoimikunnassa suomalaisia edustivat apulaisprofessori Ville Päivänsalo, dosentti Pamela Slotte ja TT Heta Hurskainen.
Kuvat: Juha Lampinen.
Lue lisää .