SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Ekumeenikko, everstiluutnantti Arja Laukkasta kiitettiin 22.8.2013 

Everstiluutnantti Arja Laukkanen.

Arja Laukkanen kukitettuna ja viiritettynä SEN:n henkilökunnan ympäröimänä. Vasemmalta Anna Hyvärinen, Heikki Huttunen, Perry Johansson ja Sirpa-Maija Vuorinen. 

Jumala on. Tämä totuus on kantanut everstiluutnantti Arja Laukkasta näihin päiviin ja kantaa edelleen. Kolmekymmentäkahdeksan vuotta Pelastusarmeijan palveluksessa on takanapäin ja on tullut eläkevuosien aika. Arja Laukkanen on myös aktiivinen ekumeenikko. SEN:n puolesta häntä kiitettiin tänään Studium Catholicumin ekumeenisessa aamurukouksessa.

 

Arja Laukkanen kertoi hartauspuheessaan olevansa karjalaisten vanhempien lapsi ja että perhe muutti kotipaikkaa monet kerrat kun hän oli pieni tyttö, mutta oltuaan toisella kymmenellä perhe asettui Turkuun. Heti ensimmäisenä Turun päivänä naapurin tyttö pyysi innostaen Arjaa mukaan Pelastusarmeijan pyhäkouluun, jonne hän lähti ja on edelleen sillä tiellä.

 

Nuoruusvuosinaan Arja koki, että hänellä on kolme kutsumusta: opettajan, pelastussotilaan ja lähetyssaarnaajan ja tavallaan ne ovat kaikki toteutuneet. Hänestä tuli opettaja, pelastussotilas, myöhemmin upseeri ja hän työskenteli myös Viron pelastusarmeijan parissa maan uuden itsenäisyyden alusta alkaen. Tämä Viron-työ oli eniten sitä lähetyssaarnaajan työtä, vaikka alunperäinen toive olikin tehdä sitä Afrikassa.

 

Elämän muistolauseista keskeisin Arjalle on Jesajan kirjan sana: Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä, mutta asun myös murtuneiden ja nöyrien luona. Minä virvoitan murtuneiden hengen ja herätän eloon nöyrien sydämen. (Jesaja 57:15)

 

Arja kertoi toimineensa nöyrä rukous mielessään, että hänellä olisi rohkeutta pysähtyä kohtaamiensa ihmisten kohdalla ja kertoa hyviä uutisia Jeesuksesta. Tätä rohkeutta on ylhäältä annettu. Kolmekymmentä kahdeksan vuotta on takanapäin pelastusarmeijan työssä. Pelastusupseerin univormu pysyy päällä edelleen ja työ jatkuu sillä tavalla eläkkeelläkin.

 

Virteen Kiitos sulle Jumalani yhtyen kiitettiin elämästä ja siitä, että Jumala on.

 

Pääsihteeri Heikki Huttunen kiitti Arjaa SEN:n puolesta. Arja Laukkanen on pitkään toiminut Suomen pelastusarmeijan edustajana SEN:n yleiskokouksessa ja on osallistunut mm. rukouspäivätyöryhmän työskentelyyn. Pelastusarmeija toimii monessa maassa kirkkokuntana, mutta meillä Suomessa säätiöpohjaisena. Pelastusarmeijaa voidaan toki meilläkin kutsua kirkoksi. Sillä on vahva diakoninen toimintakulttuuri ja se on kirkko, jolla on hyvä katu-uskottavuus.

 

Koko Studium Catholicumin ekumeeniseen aamurukoukseen osallistunut seurakunta toivotti Arja Laukkaselle monia armorikkaita eläkevuosia ja runsasta Jumalan siunausta.



Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors


Lahjoita Suomen Ekumeenisella Neuvostolla on Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa. Keräysnumero on RA/2021/1503 ja keräyslupa on voimassa 9.11.2021 alkaen toistaiseksi koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta.
Donera  Ekumeniska Rådet i Finland har ett penninginsamlingstillstånd beviljat av Polisstyrelsen. Insamlingsnumret är RA/2021/1503. Insamlingstillståndet är i kraft fr.o.m. 9.11.2021 tills vidare i hela Finland föruton på Åland.