SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Ekumeeninen rukousviikko - Ekumeniska böneveckan

Kristittyjen ykseyden ekumeenisella rukousviikolla tarjoutuu erinomainen mahdollisuus toisten kristittyjen kohtaamiseen ja ekumenian edistämiseen. Kaikkialla maailmassa vietetään ekumeenista rukousviikkoa 18.–25. tammikuuta.

 

Kutsuttu julistamaan Jumalan suuria tekoja on vuoden 2016 ekumeenisen rukousviikon teema.

 

Temat på svenska: Kallade att förkunna Guds storverk.

 

Ekumeenisen rukousviikon juliste ja oikoumenelogo vapaasti käytettävissä,

 

Vuoden 2016 rukousviikon aineisto on valmisteltu Latviassa. Se perustuu Ensimmäisen Pietarinkirjeen teksiin 2:9-10. 

 

Kristillinen kirkko on toiminut Latviassa suunnilleen yhtä pitkään kuin Suomessa. Latvia on historiansa aikana toiminut monien kansallisten ja tunnustuksellisten ryhmittymien poliittisena ja uskonnollisena taistelukenttänä. Poliittisen vallan muuttumista on usein seurannut muutos myös kansan uskonnollisessa tunnustuksessa. Nykyisin Latvia on ikään kuin risteyspaikka, jossa roomalaiskatoliset, protestanttiset ja ortodoksiset alueet kohtaavat. Tämän vuoksi se tarjoaa kodin useille kristillisille traditioille, eikä yksikään niistä ole määräävässä asemassa.

 

Pietari kutsuu kristittyjä Jumalan omaksi kansaksi, valituksi suvuksi, pyhäksi heimoksi ja kuninkaalliseksi papistoksi. Pyhässä kasteessa olemme syntyneet uudestaan vedestä ja Pyhästä Hengestä. Kasteessa olemme kuolleet synnille noustaksemme Kristuksen kanssa uuteen elämään.

 

Materialet för ekumeniska böneveckan år 2016 har förberetts I Lettland. Den lettiska arbetsgruppen har valt temat ur Första Petrusbrevet 2:9-10.

 

Kristna kyrkor har funnits i Lettland ungefär lika länge som i Finland. Lettland har under sin historia varit ett politiskt och religiöst slagfält i brottet mellan många nationaliteter och konfessionella grupperingar. Politiska maktskiften har ofta gått hand i hand med en förändring i folkets bekännelse. Än idag är Lettland en plats där romersk-katolska, protestantiska och ortodoxa territorier möts. Därför utgör landet också ett hem för flera kristna traditioner utan att någon av dem har en förhärskande ställning.

 

Petrus kallar de kristna för Guds eget folk, ett utvalt släkte, ett heligt folk, för kungar och präster. I det heliga dopet har vi fötts på nytt ur vatten och Helig Ande. I dopet har vi dött för synden för att återuppstå med Kristus till ett nytt liv. 

 

Suomessa ekumeenisen rukousviikon avajaisiksi kirkoissa luetaan tasavallan presidentti Sauli Niinistön 24.10.2015 allekirjoittama .

 

.

 

Siirry rukousviikon aineistosivuille,

 

Ekumeniska böneveckan för kristen enhet, .

 

Alle kootaan tapahtumatietoja eri puolilla maatamme. Ne täydentyvät sitä mukaa kun tietoja tulee.

 

Toivomme, että lähetätte tapahtumatietoja:

 

Ekumeenisen rukousviikon valtakunnallinen ekumeeninen jumalanpalvelus on  sunnuntaina 24.1. klo 10. Jumalanpalvelus radioidaan ja lähetetään viivästettynä Radio Yle 1:n välityksellä klo 11.




Rukousviikolla Enonkosken luostari on avoinna 19.–23.1.

Kutsumme ystäviä erityisesti rukousviikonloppuun ”Kutsuttu julistamaan Jumalan suuria tekoja” 22.–24.1. ja...

Onsdag 20 januari


19
Ungdomsmässa i Olars kyrka (Olarsbäcken 4).

Sunnuntai 24.1.

16–20
Ekumeeninen kirkkovaellus Tapiolasta Olariin
Rei...
Sunnuntaina 25.1. klo 18
Ekumeeninen ilta, Forssan ev.lut. kirkossa
Puheenvuoroja, musiikkia, kolehti Katukirkolle, iltatee

Sunnuntai 24.1.

18
Kirkkovaellus

Vaellus etenee seuraavasti:
Pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin kirkko, ort, Raati...


Sunnuntaina 17.1.

11.00
Messu
Munkkivuoren kirkko, Raumantie
Saarna+liturgia Katariina Wirta

Kirkkokahveilla Suomen Ekumeenisen...

Maanantaina 18.1.
11

Aamuhartaus / ViaDia
Vapaaseurakunta, Porrassalmenkatu 1
pastori Tero Ojasalo (hell.)


Tiistaina 19.1.


11
Aam...
Lauantaina 23.1.


18.30
Ekumeeninen ilta assyrialaisten kanssa Rajakylän seurakuntakodissa, Tervakukkatie 2
Kirkkoherra Niilo Pesonen
Isä Tuukka Rantan...
Sunnuntai 24.1.

9.55
Ekumeeninen jumalanpalvelus, Pielaveden kirkko, Kirkkotie 2
Palvelus radioidaan ja lähetetään samana päivänä klo 11 Radio Yle 1:n...

Keskiviikkona 20.1.

18.00
Rukousviikon avaus helluntaiseurakunnaan Katukappelissa, Keskustie 5
Puheita
Ristikulkue Pälkäneen kirkkoon, Onkkaalant. 81...
Tiistaina 19.1.


18
Onko kirkko kotoutumisen este vai edistäjä?
Ekumeeninen paneelikeskustelu Pispalan kirkolla, Pispalan valtatie 16

Pitäisikö turvapaikanhaki...

Tiistaina 19.1.


18
Pyhän Henrikin iltakirkko Turun tuomiokirkossa


Keskiviikkona 20.1.


17
Ehtoopalvelus ortodoksisessa kirkossa
ja...

Sunnuntaina 17.1.

16.00
Ekumeeninen kirkkovaellus

Aloitus Helluntaiseurakunnasta, Antinniementie 1
ja vaellus jatkuu seuraavasti:
Vapaakir...
Sunnuntai - Söndag 17.1.


10
Kansainvälisen rukousviikon avaus, Unikkotie 5 a, käynti Vehkapolun kävelykadulta


Liturgi Tuula Lapveteläinen
Pap...

Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors


Lahjoita Suomen Ekumeenisella Neuvostolla on Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa. Keräysnumero on RA/2021/1503 ja keräyslupa on voimassa 9.11.2021 alkaen toistaiseksi koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta.
Donera  Ekumeniska Rådet i Finland har ett penninginsamlingstillstånd beviljat av Polisstyrelsen. Insamlingsnumret är RA/2021/1503. Insamlingstillståndet är i kraft fr.o.m. 9.11.2021 tills vidare i hela Finland föruton på Åland.