Kristittyjen ykseyden ekumeeninen rukousviikko on kahdeksan päivää rukousta ykseyden puolesta vuosittain aina samaan aikaan, 18.-25. tammikuuta. Vuonna 2020 materiaali tulee Maltan kristityiltä ja teemana on He kohtelivat meitä tavattoman ystävällisesti (vrt. Ap. t. 28:2). Ekumeeninen rukousviikko on kansainvälinen rukousliike, joka on laajasti tunnettu meillä ja muualla. Sen perinteet ovat pitkät, sillä sitä on vietetty jo yli sata vuotta.
Nyt Suomen Ekumeeninen Neuvosto haluaa tietää, miten kansainvälistä rukousmateriaalia käytetään eri puolilla Suomea. Seurakuntien työntekijöiden, vapaaehtoisten ja vastuunkantajien toivotaan vastaavan lyhyeen kyselyyn tammikuussa 2020. Vastaaminen kestää vain pari minuuttia ja antaa meille arvokasta tietoa siitä, miten voisimme palvella seurakuntia ja kumppaneita entistä paremmin.
Kyselyä saa siis vapaasti välittää eteenpäin kollegoille ja tutuille omassa seurakunnassa ja järjestöissä ja muissa tiedotuskanavissa.