Vuosittain Kristittyjen ykseyden rukousviikolla Suomesta matkaa ekumeeninen delegaation Roomaan. Espoon ev.-lut. hiippakunnan piispa Kaisamari Hintikka, hiippakunnan asianhoitaja isä Marco Pasinato Suomen katolisesta kirkosta sekä Haminan piispa Sergei Suomen ortodoksisesta kirkosta seurueineen tapaavat paavi Franciscuksen 20.1.2023 Vatikaanissa. Tapahtuma on osa , jota vietetään vuosittain 18.−25.1. Maanantaina 16.1. alkavan matkan yhteydessä vietetään pyhän Henrikin muistopäivää 19.1.2023.
Ohjelmaan kuuluvat ekumeeniset jumalanpalvelukset, Suomen Italian ja Vatikaanin suurlähettiläiden tapaamiset, tutustuminen katolisen kirkon toimintaan ja paavin yksityisvastaanotto. Vierailu on perinne jo vuodesta 1985.
Tänä vuonna suomalaisten valtuuskunta on tavallista ekumeenisempi. Luterilaisten, katolilaisten ja ortodoksien lisäksi valtuuskuntaan kuuluu Suomen Ekumeenisen Neuvoston pääsihteeri Mayvor Wärn-Rancken.
Piispa Kaisamari Hintikka vie paaville lahjaksi palan Itämerta. Lahjoitus tehdään Itämerta suojelevan John Nurmisen Säätiön kautta. Vierailun yhteydessä piispa luovuttaa Itämeressä hioutuneen kiven sekä kartalle merkityn symbolisen palan Itämerta.
John Nurminen Säätiön toimitusjohtaja Annamari Arrakoski-Engardt pitää tärkeänä, että meriluonnon suojelu ja luontokadon torjunta ovat nousseet kansainväliseen ja kirkolliseen keskusteluun:
”Tehtävämme on pelastaa Itämeri ja sen perintö tuleville sukupolville. Yhteistyö on avain siihen, että meret säilyvät elinvoimaisina myös tulevaisuudessa. Säätiö on juuri aloittanut kansainvälisen yhteistyön keskieurooppalaisten mertensuojelujärjestöjen kanssa. Merten hyvinvoinnilla on myös suora yhteys ilmastonmuutokseen hillitsemiseen.”
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon energia- ja ilmastostrategian tavoitteena on . Kirkko huomioi ympäristölle ja ilmastolle koituvat seuraukset oman toimintansa kehittämisessä. on seurakunnille väline ja työkalupakki kestävämmän toiminnan saavuttamiseen ja mittaamiseen. Suosituksena on, että kaikilla seurakunnilla on Kirkon ympäristödiplomi vuoteen 2025 mennessä.
“Sovinto luonnon kanssa edellyttää yksittäisiltä ihmisiltä ja yhteisöiltä, myös kirkolta, kohtuullisuutta ja nykyistä kestävämpää elämäntapaa”, toteaa piispa Kaisamari Hintikka.
Torstaina 19.1. vietetään pyhän Henrikin muistopäivää. Pyhä Henrik oli keskiajalta periytyvän käsityksen mukaan Suomen ensimmäinen piispa ja marttyyri.
Piispa Kaisamari Hintikka saarnaa pyhän Henrikin päivän messussa, Santa Maria Sopra Minerva -basilikassa Vatikaanissa. Liturgina toimii isä Marco Pasinato. Messussa laulaa espoolainen lapsikuoro CandoMini. Kyseessä on vuonna 2013 perustettu lapsikuoro, joka toimii Espoon nuorisokuoro Candominon alaisuudessa.