Ekumeeninen teologi Romanian patriarkaksi

Kun Romanian piispan synodi keskiviikkoaamuna asetti kolme ehdokasta vaaliin, Daniel sai 2/3 piispojen äänistä. Valitsijakokous, jossa on yksi pappisedustaja ja kaksi maallikkoa jokaisesta hiippakunnasta, äänesti samana iltapäivänä. Daniel jäi ensimmäisellä kierroksella yhden äänen päähän valinnasta ja sai toisessa äänestyksessä Clujin metropoliitta Bartolmeuta (Anania) vastaan jälleen 2/3 äänistä. Danielilla on sekä piispojen että papiston ja maallikoiden laaja tuki.

Patriarkka Daniel on syntynyt vuonna 1951, ja on 56-vuotiaana suhteellisen nuori ortodoksisten patriarkkojen joukossa. Hän on valmistunut maisteriksi Sibiun teologisesta tiedekunnasta ja väitellyt tohtoriksi Bukarestin, Strasbourgin ja Freiburgin yliopistoissa. Hän työskenteli ortodoksisen teologian professorina Bosseyn ekumeenisessa instituutissa Sveitsissä vuosina 1980-88 ja palasi Romaniaan vuoden 1989 vallankumouksen jälkeen. Hänet valittiin Romanian kirkon toiseksi arvotetuimmalle piispanistuimelle Iasiin vuonna 1990.

Daniel on kansainvälisesti tunnettu ekumeeninen teologi. Hän on puhunut ja kirjoittanut monissa merkittävissä ekumeenisissa yhteyksissä ortodoksisen uskon, liturgian ja taiteen kysymyksistä. Romaniassa hänet tunnetaan myös kirkon hallinnon, diakonian ja teologisen koulutuksen uudistajana. Patriarkan vaalin edellä ekumeenisuutta ja modernismia pidettiin joissakin piireissä hänen heikkouksinaan. Onkin merkittävää, että ortodoksisten kirkkojen suurimpiin ja elinvoimaisimpiin kuuluvassa Romanian patriarkaatissa avoimuus yhteiskuntaa, ekumeenista liikettä ja ihmiskunnan yhteisiä asioita kohtaan vahvistui tämän vaalin yhteydessä.

Metropoliitta Daniel kirjoittaa kirjassaan Confessing the Truth in Love:

Kristuksen risti ei merkitse vain yhtä hänen maanpäällisen elämänsä kohtaa, vaan se ilmaisee hänen koko elämänsä tilaa itsensä-antamisena. Siksi apostoli Paavali saattoi kirjoittaa rististä: ”Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.” (1.Kor. 1:18) Elämän Sana ei tullut ihmiseksi  siksi, että hän olisi nimenomaan halunnut jakaa ihmisyyden, vaan siksi, että Hän täyttäisi rakkauden lain tuon ihmisyyden sisällä ja näyttäisi, että yksin rakkaus on Jumalan luoman elämän oikea luonne. Itse asiassa Kristuksen koko elämä on jatkuvaa itsensä-antamista Jumalalle ja ihmisille. Kristus antaa itsensä Isälle sekä Jumalan Poikana että ihmisenä. Myös ihmisille Hän antaa itsensä sekä Jumalan Poikana että ihmisenä., sillä Hän on sekä heidän veljensä että kanssaihmisensä. Tietoisena elämänsä ja kuolemansa tarkoituksesta Kristus sanoo: "Isä rakastaa minua, koska minä annan henkeni - saadakseni sen jälleen takaisin. Kukaan ei sitä minulta riistä, itse minä sen annan pois. Minulla on valta antaa se ja valta ottaa se takaisin. Niin on Isäni käskenyt minun tehdä." (Joh.10:17) Tämä on kaikkein korkeinta itsensä-tyhjentämistä, kenosista , ja se kumpuaa rakkaudesta, joka on täysin vapaa. Tästä syystä ortodoksinen hengellisyys kutsuu Kristuksen ristiä ”eläväksitekeväksi ristiksi”.