SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Ekumeenisia kohtaamisia Narinkkatorilla

Helsingin ekumeeninen toimikunta (HET) kokoontui kohtaamaan perjantai-illan 19.8.2017 kulkijoita Narinkkatorille. Aiemmin kahvia, teetä ja juttuseuraa on jaettu Iso Roobertinkadulla parinakin syksynä ja keväänä. 

 

Tällä kertaa paikalla oli luterilaisten lisäksi allekirjoittanut, anglikaanisen seurakunnan Tuomas Mäkipää, katolisen seurakunnan isä Marco Pasinato, Emma Cheng kiinalaisesta seurakunnasta. Kuvissa näkyy myös Paavalin seurakunnan Tuija Samila ja Malmin seurakunnan Minna-Sisko Mäkinen.

 

Helsingin ekumeenisessa toimikunnassa on lisäksi aktiivisesti mukana metodistien, baptistien, adventistien ja Vapaakirkon edustajat. Viime vuosina on pyritty tavoittamaan mukaan myös maahanmuuttajataustaisia yhteisöjä. 

 

Seuraava tapahtuma 
on perinteinen Kirkot pihalla ortodoksisen Pyhän Kolminaisuuden kirkolla (Unioninkatu 31) torstaina 31.8. Klo 17 alkaen. Tapahtumaa seuraavana päivänä alkaa ortodoksisessa kirkossa uusi kirkkovuosi. Niin ikään kaikkia kristittyjä kutsutaan viettämään 
.

 

Teemu Toivonen

HET:n pj

Kuvat: Minna-Sisko Mäkinen



Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors


Lahjoita Suomen Ekumeenisella Neuvostolla on Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa. Keräysnumero on RA/2021/1503 ja keräyslupa on voimassa 9.11.2021 alkaen toistaiseksi koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta.
Donera  Ekumeniska Rådet i Finland har ett penninginsamlingstillstånd beviljat av Polisstyrelsen. Insamlingsnumret är RA/2021/1503. Insamlingstillståndet är i kraft fr.o.m. 9.11.2021 tills vidare i hela Finland föruton på Åland.