Kumppanuusfoorumi kokoaa SEN:n kumppanuusjärjestöjen edustajat yhteisen pöydän ääreen. Vuoden 2017 foorumi kokoontui tänään 1.6. hotelli Arthurissa. Paikalla oli 23 kumppanuusjärjestöstä 15 järjestön edustajat. Aluksi koettiin keskinäistä ateriayhteyttä ja tämän jälkeen järjestöt esittelivät ajankohtaisia teemojaan. Se, että kokoonnuttiin juuri Arthurissa ja siellä Aurolan salissa ei ollut sattumaa. SEN:n 100-vuotisjuhlavuoden merkeissä asetuttiin yhteiskuvaan rovasti Verner J Aurolan muotokuvan äärelle.
Pääsihteeri Mari-Anna Pöntinen toivotti foorumiväen tervetulleeksi. Hän toi esille sen, että reformaatio merkitsee paluuta juurille ja samalla sen tuomista omaan aikaamme. Pääsihteeriä oli puhutellut erityisesti Turussa juuri ennen kirkkopäiviä järjestetyssä Euroopan uskontojohtajien kokouksessa sikhi-johtajan kanssa käyty keskustelu, jossa he muun muassa keskustelivat Jumalasta. Pääsihteerillä oli kohtaamisessa vahva tunne, että he molemmat puhuvat Kristuksesta, vaikka ei mitään mainintaa ollutkaan. Juuri tämä sikhi-johtaja oli kehottanut muistamaan reformaatiota, paluuta juurille ja tuomaan sitä tähän päivään.
Kumppanuusjärjestöjä edustivat Riina Nguyen, Filantropia, Leena Väyrynen-Si, Herättäjä-Yhdistys, Sirkka-Liisa Raunio, Hiljaisuuden Ystävät, Heikki Nenonen, Kirkon Ulkomaanapu, Ilari Rantakari, Kulttuuri- ja uskontofoorumi FOKUS, Juha Auvinen, Medialähetys Sanansaattajat, Jouni Elomaa, Pyhän Henrikin Pyhiinvaellusyhdistys, Antti Kruus, San Damianon osuuskunta, Juha Leinonen, Sinapinsiemen, Adriana Saarialho, Suomen Caritas, Risto Pontela, Suomen kristillinen rauhanliike, Katri Jussila, Suomen Kristillinen Ylioppilasliitto, Erkki Haarala, Suomen Liikemiesten Lähetysliitto, Riitta Räntilä, Suomen NNKY-liitto ja Pirjo Kantala, Tuomasyhteisö.
SEN:n henkiökunnasta foorumiin osallistuivat pääsihteeri Mari-Anna Pöntinen, rahastonhoitaja Perry Johansson, Vastuuviikon koordinaattori Katariina Väisänen ja allekirjoittanut.
Hän oli aikanaan (1899–1969) aktiivinen NMKY-mies ja ekumenian edistäjä. Hän toimi mm. Suomen yleiskirkollisen toimikunnan (SEN:n nimi 1933–1963) sihteerinä 1931–1933 ja 1936–1955. Ja hotelli Arthur on saanut nimensä professori Arthur Hjeltiltä, joka on Suomalaisen kansallistoimikunnan (SEN:n alkujuuri) perustaja ja ensimmäinen puheenjohtaja. Myös Hjelt oli aktiivinen NMKY-mies.
Sirpa-Maija Vuorinen