SEN:n kumppanuusjärjestöt kokoontuivat yhteiseen foorumiin Helsingissä 12.6.2018. Tapaamisessa tutustuttiin ja vaihdettiin ajankohtaiset kuulumiset järjestöjen työkentältä ja SEN:n toimistolta.
Lomanaluskiireet rajoittivat järjestöjen edustajien mahdollisuuksia osallistua foorumiin, ja koolla oli tällä kertaa edustajat 13 järjestöstä. Yhteensä SEN:n kuuluu kaksikymmentäkuusi kumppanuusjärjestöä. Tapaamisessa olivat mukana , jotka toivotettiin lämpimästi tervetulleeksi ekumeeniseen verkostoon.
Useilla kumppaneilla on meneillään sukupolvenvaihdos vastuutehtävissään ja foorumissa olikin mukana useita uusia edustajia, joten esittelykierros oli paikallaan. Kumppanit esittelivät toisilleen omia ajankohtaisia toimintamuotojaan, painopisteitään ja haasteitaan. Kumppanuusjärjestöt työskentelevät varsin laajasti kristillisellä ja yhteiskunnallisella alueella. Yhdistäviä teemoja ovat ekumeenisen asenteen lisäksi avustus- ja tukitoiminnot heikommassa asemassa olevien hyväksi meillä ja maailmalla, yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja kristillinen spiritualiteetti.
Pääsihteeri Mari-Anna Auvinen kertoi kuulumisia ekumenia kansainvälisistä yhteyksistä eli Kirkkojen maailmanneuvoston maailmanlähetyskonferenssista, joka pidettiin Arushassa Tansaniassa maaliskuussa. Konferenssin teeman eli transformatiivisen opetuslapseuden työstämistä jatketaan Suomessa seminaarissa, joka järjestetään Helsingissä 16.11.2018. Lisätietoa tästä seminaarista on tulossa pian.
Suomen kristillisten kirkkojen yhteisen ihmisoikeuskampanja Ekumeenisen Vastuuviikon koordinaattori Anna Hyvärinen kertoi kumppaneille vuoden kampanjasta, jonka teemana on naisten oikeus ihmisarvoiseen työhön. Yhdessä katsottiin myös . Vastuuviikkoa vietetään 21.–28.10.2018. Kampanjamateriaalit päivittyvät syksyn mittaan ja löytyvät sivustolta
Kuvassa eturivissä: Risto Pontela, Virpi Paulanto, Katri Jussila, Paula Antell, Raisa Lindroos, Adriana Saarialho, Anna Hyvärinen. Takarivissä: Erkko Kajander, Juha Leinonen, Pirjo Kantala, Heikki Arikka, Mika T. Pajunen, Mari-Anna Auvinen, Satu Kantola ja Perry Johansson. Kuvasta puuttuu foorumiin myös osallistunut Antti Laine.