Vahvistuakseen omassa uskossa tulee avautua ulospäin ja olla vuorovaikutuksessa muiden kristittyjen kanssa. Nuorille aikuisille ekumeeninen toiminta tarjoaa mahdollisuuden uskonnollisuuden kasvuun ja uuden ymmärtämiseen. Ekumeeninen kanssakäyminen antaa uutta virtaa nuorten aikuisten toimintaan.
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon visiona on ekumeenisen toiminnan näkyminen paikallisseurakuntien toiminnassa. Nuorten aikuisten toiminnassa toistuu usein nuorisotyöstä omaksuttujen käytäntöjen periaatteet. Monen nuoren aikuisen uskonnollisuus on kuitenkin siirtynyt jo pohdiskelevalle tasolle. Kuppi teetä ja iltahartaus eivät ole enää tarpeeksi.
Nuoruusiän ja aikuisuuden kynnyksellä oleva nuori aikuinen ei todennäköisesti osaa jäsentää omia muuttuneita tarpeitaan. Hänen toiveensa ja odotuksensa hauskasta toiminnasta ei ole enää sisällöllisesti sama kuin muutama vuosi aiemmin. Nuoret aikuiset saavat ekumeenisesta kasvatuksesta heiltä helposti puuttumaan jäävän älyllisen haasteen. Uskonnollisuuden kehityksen kannalta vain haastamalla ajatteluaan voi kehittyä.
Jälkimodernin ajan nuori aikuinen pyrkii konstruoimaan oman yksilöllisen maailmakuvansa vertailemalla ja jakamalla. Jokaisen nuorten aikuisten parissa tehtävästä työstä vastaavan tulee murtautua ulos totuus-ajattelusta ja perehtyä merkityksiä ja yhteistä ymmärrystä etsivään ekumeniaan.
Ekumeeniset kurssit vahvistavat uskonnollista identiteettiä
Diakonia-ammattikorkeakoulun YAMK-opinnäytetöissämme tutkimme
kahden eri tavoin toteutetun ekumeenisen toiminnan vaikuttavuutta yksilöihin
sekä niiden merkitystä nuorten aikuisten elämään ja uskonnollisuuteen.
Tutkimuskohteinamme ovat Suomen Ekumeenisen Neuvoston nuorisojaoston järjestämä
kansainvälisen ja ekumeenisen toiminnan koulutusohjelma, Ketko ja European
Fellowship of Christian Youth -järjestön pääsiäiskurssi.
Suomen Ekumeenisen Neuvoston nuorisojaoston 18–30-vuotiaille nuorille
aikuisille suunnattu Kansainvälisen ja ekumeenisen toiminnan koulutusohjelma (Ketko)
avartaa maailmankuvaa, syventää hengellistä elämää välittämällä elämyksiä ja tietoa
ekumeniasta. European Fellowship of Christian Youth on ekumeeninen
eurooppalaisten kristillisten nuorisojärjestöjen kansainvälinen
taustaorganisaatio. Sen tehtävänä on vahvistaa yhteistyötä järjestöjen välillä
ja tarjota nuorille mahdollisuuksia kohtaamisiin mm. vuosittain hiljaisella
viikolla 18–25 -vuotiaille järjestettävällä pääsiäiskurssilla (Easter Course).
Molemmat kurssit mahdollistavat osallistumisen eri kirkkokuntien hengelliseen elämään, ekumeenisia kohtaamisia ja vuorovaikutusta uusien ihmisten kanssa sekä tutustuttavat uusiin ajattelutapoihin.
Merkittävimmät kokemukset liittyvät vuorovaikutustilanteisiin, joissa kohdataan toisista kirkkokunnista tulevia ja käydään yhteistä keskustelua keskinäisessä kunnioituksessa. Molemmilla kursseilla luterilaisten osallistujat ovat kokeneet oman uskonsa ja uskonnollisuutensa vahvistuneen.
Koulutukseen osallistuminen on aikaansaanut yhteyksiä eri kirkkojen aktiivisiin nuoriin ja opiskelijoihin sekä tarjonnut mahdollisuuksia toimia ekumeenisissa ja kansainvälisissä tehtävissä. Nuorille aikuisille ekumeeninen kanssakäyminen tarjoaa mielekästä haastetta ja vahvistaa kuulumista omaan yhteisöön.
Päämääränä yhteinen ymmärrys
Ekumeenisen kasvatuksen päämääränä on ekumeenisen motivaation ja asennoitumisen vahvistaminen sekä tiedon lisääminen. Keskeistä toiminnassa on kristillisen yhteisön elämään osallistuminen ja kristittyjen näkyvän ykseyden edistäminen. Ekumeenisella kasvatuksella on vaikutusta asenteisiin, käytökseen ja toimintatapoihin.
Sen erottaa kansainvälisyyskasvatuksesta ja monikulttuurisuuskasvatuksesta kolme aina läsnä olevaa elementtiä: ekklesiologisuus, missionaarisuus ja sosiaalieettisyys. Teologisesta näkökulmasta kasvatus ja oppiminen ovat osa itse uskoa. Kaiken kristillisen kasvatuksen tulisikin vahvistaa ekumeenista ymmärrystä jokaisen ihmisen kuulumisesta yhteisöön osana maailmanlaajaa Kristuksen kirkkoa. Ekumeenisuus arvopohjana ja elämänasenteena tarjoaa kasvatuksen ammattilaisille uutta pohdiskeltavaa.
Virpi Paulanto ja Juhana Malme
Diakonian ja kristillisen kasvatuksen YAMK-opiskelijat
Diakonia-ammattikorkeakoulu, Järvenpää
Tietoa kursseista
EF:n
pääsiäiskurssi 2015 Maltalla 18–25-vuotiaille.
Haku 31.1.2015 mennessä:
Ketko 2015-2016
Haku syyskuussa 2015
Lisätiedot: