SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Enkeli - Dialoginen julkisen tilan hanke

Enkeli-hanke on dialogisin menetelmin toteutettava sosiaalisen- ja julkisen tilan taidehanke, jossa yhteisöt eri uskontokunnista ja niiden ulkopuolelta luovat enkelikuvastoa osaksi Helsingin kaupunkitilaa. Enkeli ei ole uskonnollinen vaan kulttuuridialoginen hanke, jossa pyritään lisäämään ymmärrystä ja suvaitsevaisuutta eri maailmankatsomusta edustavien ihmisten välille.

 

 

Hanketta on työstetty Helsingin eri seurakunnissa ja kaupungin kulttuurikeskuksissa järjestetyissä maalaustyöpajoissa yhdessä helsinkiläisten lasten kanssa keväällä 2018. Lasten maalauksista toteutetaan hiekkapuhallusta jäljitteleviä ikkunakalvoja, joista koostuu valoinstallaatio Espan lavalle 2.10-14.10 väliselle ajalle.

 

Hankkeelle on avattu , jonka kautta hankeen eri vaiheita voi seurata, kommentoida ja tuottaa.

 

 

Enkeli-hanke osallistaa laajasti Helsingin alueen lapsia, rakentaa siltoja eri kulttuurien välille ja rikastuttaa Helsingin kaupungin julkista tilaa moniäänisellä enkelikuvastolla.

 

Avajaisia vietetään 2.10.2018 klo 16.

Avajaisten yhteydessä ravintola Kappelissa järjestetään myös yleisölle avoin paneelikeskustelu, jossa eri kulttuurien edustajat kohtaavat keskustellen enkeli-tematiikasta.

 

Lisätiedot

Kaisa Barbieri

taidekäsityöläinen

puh. 

 

Raita Virkkunen

kuvataiteilija

puh. 



Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors


Lahjoita Suomen Ekumeenisella Neuvostolla on Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa. Keräysnumero on RA/2021/1503 ja keräyslupa on voimassa 9.11.2021 alkaen toistaiseksi koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta.
Donera  Ekumeniska Rådet i Finland har ett penninginsamlingstillstånd beviljat av Polisstyrelsen. Insamlingsnumret är RA/2021/1503. Insamlingstillståndet är i kraft fr.o.m. 9.11.2021 tills vidare i hela Finland föruton på Åland.