Yhteinen matka, kristittyjen ykseyden rukousviikolla pidettävä ekumeniaan tutustuttava kurssi Be1 (BeOne), oli alkanut.
Ekumeniaa oppimassa
Suurimmalla osalla kurssilaisista
oli vähän tai ei ollenkaan aikaisempaa kokemusta ekumeniasta. Vierailut ja
paikallisten kirkkojen jäsenten omat kuvaukset avasivat osallistujille
adventistikirkon, katolisen kirkon, metodistikirkon, ortodoksisen kirkon ja
luterilaisen seurakunnan arkea ja pyhää.
Keskeistä kurssilla olivat pienryhmäkeskustelut, joissa opittiin jokaisen kurssilaisen omassa maassa tapahtuvasta ekumeenisesta toiminnasta sekä jaettiin henkilökohtaisia kokemuksia ja ajatuksia kristittyjen yhteyden merkityksestä.
Aivan erityisiä toinen toiselta
oppimisen ja yhteisen jakamisen hetkiä olivat kurssilaisten itsensä toteuttamat
kulttuuriohjelmat, ruokarukoukset ja aamu- sekä iltahartaudet. Rukoilimme ja
lauloimme kaikki yhdessä tanskan, unkarin ja suomen kielellä.
Inspiroivaa ekumeniaa
Eurooppalaisesta kirkkojen välisestä toiminnasta kertoi ensin pastori Adrea Florea (Lut.) esitellessään Euroopan Kirkkojen Konferenssin (EKK/CEC) vähemmistö asemassa olevien kirkkojen äänenä. Toisena vierailijana Vendula Pavlikova (Huss.) kertoi Ecumenical Youth Council in Europe (EYCE) toiminnasta nuorten pyrkimyksenä muuttaa yhteiskuntaa paremmaksi.
Paikallisesta ekumeenisesta
toiminnasta kertoivat Virkon ekumeenisen neuvoston nuorisojaoston Lemme Auli
(Met.), Triin Salmu (Lut.) ja Age Plom (Ort.). Viron Kirkkojen Neuvosto ja
siihen kuuluva nuorten jaosto ovat hyvin aktiivisia. Kuulimme radioon
toimitettavasta ”Church Life” -ohjelmasta, Tartossa järjestettävistä
ekumeenisesta ”Church Night” -tapahtumasta ja ekumeenisesta Filmifestivaalista,
jonka myötä on nostettu esiin kristillistä sisältöä elokuvissa ja palkittu
parhaimpia elokuvia.
Nuorten jaosto keskittyy
tavoittamaan 15-26 vuotiaita nuoria. Kirkkojen nuorisotyöstä tiedotetaan
yhdessä ja vuosittain järjestetään yhteistyönä muun muassa viikonloppuleiri ja
pyhiinvaellus. Jaostossa pohditaan jatkuvasti sitä, miten toimintaa voisi
entisestään tehostaa ja parantaa.
SEN:n toimintaa tuntevana ekumeeninen toiminta Virossa teki vaikutuksen. Vaikka aktiivisia kristittyjä on Virossa vähän, voimavaroja ja resursseja yhdistämällä on yhdessä saatu todella paljon aikaiseksi.
Ajattelun ja askelluksen muutos
Mitä kurssilla sitten tapahtui? “Avoimuutta, ennakkoluuloista luopumista, luottamusta erilaisuuden kohtaamisessa, tietoa jaettavaksi ystävillekin ja välineitä jatkaa ekumeniaan tutustumista.” Muun muassa näillä sanoilla osallistujat kuvailivat kurssin myötä tapahtunutta muutosta.
Kurssin suunnittelijoina toivomme, että monelle jäisi mieleen myös paikallisen katolisen kirkon jäsenen, professori Ingman Kurgin opetus ekumeniasta konkreettisina askeleina, niin kirkkokuntina kuin kristittyinä, toinen toisiamme kohti. Ja tärkeimpänä: ”Tullessamme lähemmäs Kristusta, tulemme myös lähemmäs toinen toisiamme. Tämä on ekumenian aikaansaamaa liikettä.”
Nuorilta nuorille
Kurssilaisten omat kokemukset ovat paras väline kerrottaessa kurssista toisille nuorille. Valmistelussa onkin kurssilaisten yhdessä kirjoittama englanninkielinen artikkeli, jossa he kertovat omin sanoin kokemuksistansa.
Teksti on myös tarkoitus kääntää, kurssilaisten kielitaitoja hyödyntäen, suomeksi, saksaksi, viroksi ja unkariksi. Tekstiä tullaan hyödyntämään mainostettaessa ja kutsuttaessa uusia nuoria mukaan ensi vuonna.
Seuraava Be1 (BeOne)- ekumeeninen
kurssi järjestetään Kristittyjen Ykseyden Rukousviikolla
17.-20.1.2019 Liettuassa. Tunnetko nuoren aikuisen, kenet voisit kutsua
ottamaan ensi askeleet ekumeniaan?
My prayer is not for them alone. I
pray also for those who will believe in me through their message, that all of them
may be one, Father, just as you are in me and I am
in you. May they
also be in us so that the world may believe that you have sent me.
John.17:20-21
Kiitos European Fellowship of Christian Youth, Viron Kirkkojen Neuvoston Nuorisojaosto, EYCE, EKK/CEC ja Suomen Ekumeeninen Neuvoston Lapsi- ja nuorisotyön jaosto. Kurssi ei onnistuisi ilman tätä upeaa yhteistyötä.
Virpi Paulanto,
Be1-kurssin suunnittelutyöryhmän
jäsen
Suomen Ekumeenisen Neuvoston Lapsi- ja Nuoristotyön jaoston edustaja
Juhana Malme,
European Fellowship of Christian Youth, puheenjohtaja
Suomen Ekumeenisen Neuvoston Lapsi- ja Nuorisotyön jaoston jäsen