Filantropian toimistotilojen siunaus

Suomen ortodoksisen kirkon diakonia ja lähetystyön järjestön Filantropian uudet toimitilat Helsingin Pasilassa siunattiin käyttöön keskiviikkona 17.5.2023. Siunaamisen toimitti Filantropian hallituksen jäsen isä Petri Korhonen ja kanttorina toimi hallituksen puheenjohtaja Ilona Lehmus. Paikalla olivat piispa Sergei, Suomessa väitöskirjaansa valmisteleva isä Evangelos Keniasta ja yhteistyökumppaneita. Suomen Ekumeenisen Neuvoston toimistolta osallistui koordinaattori Suvi-Tuulia Vaara.

Avara ja valoisa toimistotila on ollut järjestön käytössä vuoden alusta alkaen ja tavarat ovat pikkuhiljaa löytäneet paikkansa. Järjestön tarkoituksena on syventää Suomen ortodoksisessa kirkossa ja sen jäsenistössä diakonia-, lähetys- ja lähimmäisvastuuta. Se toimii ulkomailla Etiopiassa, Keniassa, Ugandassa ja Syyriassa. Filantropia on SEN:n kumppanuusjärjestö.
Kenialaisen ikoninmaalauskulttuurin kehittäminen on osa Filantropian tekemää lähetystyötä 2020-luvulla.
Filantropia työhön voi tutustua esimerkiksi uuden kautta.