on valinnut nyt jo 12. kerran Vuoden kristillisen mediateon. Tänä vuonna sen sai 7-10-vuotiaille suunnattu Fisucraft-peli. Valintana se saattaa olla yllättävä, sillä peli ei tavoita valtavia massoja. Mutta se edustaa kirkon viestinnässä ja mediavalikoimassa aivan uudenlaista paradigmaa, ajattelutapaa.
Tunnustus luovututettiin 25.1.2017 Nuori kirkko ry:ssä Helsingin Lauttasaaressa. Mediateko-valinnan on tehnyt Sana-lehden toimituspäällikkö Freija Özcan ja hän luovutti kunniakirjat.
Tiitus Hopian mietteistä suosituksi peliksi
”Miltä kuulostaisi, jos Lastenkirkko olisi turvallinen, mutta silti todella monipuolinen ja kiva?” Näin kirjoitti 13-vuotias varkautelainen Tiitus Hopia Seurakuntien Lapsityön Keskuksen vuosikirjassa Vuosikossa vuonna 2014.
Hän jatkoi: ”Tärkeintä olisi saada kirkon merkitys takaisin ja lapsille tekemistä nettiin. Teen mitä vain saadakseni Lastenkirkosta miellyttävän, mahtavan ja ainutlaatuisen kokemuksen muille. Enkä tee tätä yksin, sillä minulla on teidät kaikki tiimissämme. TEAM WORK! Tiitus”
Tämän ajatusmallin toteuma on Fisucraft-peli, jonka Kristillinen Medialiitto on valinnut Vuoden 2016 kristilliseksi mediateoksi.
Fisucraftissa tämä ilmenee siten, että on luovuutta, visuaalisuutta, eettistä ajattelua, uskonnon symboliikkaa, rakenteiden opettelua, fysiikan lakeihin tutustumista. On myös yhdessä tekemistä.
Parhaillaan vietettävä reformaation merkkivuosikin näkyy Fisucraftissa. Vuoden kunniaksi pelimaailmaan on rakentunut reformaatio-alue, jossa voi tutustua Martti Lutherin elämään.
Luther esimerkiksi naulasi 95 teesiään Wittenbergin linnakirkon oveen, ja myös Fisucraftissa voi naulata Teesioveen oman teesinsä.
voi pelata vain sisällä. Minecraft on maailman eniten myyty Mac/PC-peli. Huhtikuuhun 2016 mennessä sitä oli myyty jo yli 23 miljoonaa kappaletta.
Myös sen tulevaisuus näyttää turvatulta, sillä Microsoft osti syyskuussa 2014 Minecraft-pelin tuottaneen Mojang-yhtiön.