SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Global Christian Forum kokoontui Saksassa

Kirkkojen maailmanneuvoston (KMN) 8. yleiskokouksessa nousi esille ehdotus kristittyjen laajemmasta ja löyhemmästä keskustelufoorumista, jossa katoliset, helluntailaiset ja evankelikaaliset olisivat tasavertaisesti mukana.

 

Ehdotuksen taustalla olivat KMN:n edellisen pääsihteerin Konrad Raiserin kiinnostus laajempaan kristittyjen yhteistyöhön, KMN:n sisäinen reflektioprosessi sekä kansainvälisten kirkollisten yhteistyöjärjestöjen kiinnostus kristittyjen uudenlaiseen yhteistyöhön. Vuodesta 1998 Global Christian Forumia on johtanut 11-jäseninen komitea ja sihteerinä on toiminut Hubert van Beek.

 

Global Christian Forumin työskentely vuosina 1999-2005 koostui valmistelevista kokoontumisista, joissa valmisteltiin toimintasuunnitelma vuosille 2004-2007. Tavoitteena on ollut järjestää neljä alueellista konsultaatiota, joista Aasian ja Afrikan konsutaatiot järjestettiin vuonna 2005 ja Euroopan ja Etelä-Amerikan konsultaatiot toteutuvat vuoden 2006 aikana. Jokainen alueellinen konsultaatio on ollut erilainen ja esille on noussut juuri alueelle tyypillisiä ja ajankohtaisia kysymyksiä kristittyjen kohtaamisesta ja yhteistyötä. Lisäksi suunnitelmana on, että vuonna 2007 järjestetään maailmanlaajuinen Global Christian Forumin kokoontuminen.

 

EUROOPAN KONSULTAATIO

 

Euroopan alueen konsultaatio järjestettiin syyrilais-ortodoksisessa pyhän Jakob Sarugilaisen luostarissa Warburgissa, Saksassa 19.-22.6.2006. Kokousta isännöivät komitean jäsen, Aleppon metropoliitta Mar Gregrios sekä luostarin apotti Hanna Aydin. Konsultaatioon osallistui noin 50 osallistujaa ja mukana oli edustajia anglikaanisesta, baptistisesta, evankelis-luterilaisesta, helluntailaisesta, katolisesta, mennoniittisesta, metodistisesta, ortodoksisesta ja vanhakatolisesta perinteestä sekä kveekareista ja pelastusarmeijasta. Suomesta mukana olivat Outi Vasko Suomen ortodoksisesta kirkosta sekä pastori Pirjo-Liisa Penttinen NNKY:n maailmanliiton edustajana.

 

Merkittävä osa Global Christian Forumin konsultaatioita on ollut henkilökohtaisten uskon matkojen jakaminen, mikä on tyypillistä vapaakristillisessä, helluntailaisessa ja baptistisessa perinteessä, mutta vieraampi institutionaalisten kirkkojen jäsenille. Myös Euroopan konsultaatio aloitettiin jokaisen osallistujan lyhyellä kertomuksella matkastaan kristityksi ja kirkon jäseneksi. Kertomukset olivat hyvä mahdollisuus tutustua osallistujiin, mutta tarjosivat myös mielenkiintoisen näköalan eurooppalaisen kristillisyyden arkipäivään.

 

Toinen osa Euroopan konsultaatiota oli eurooppalaisten kirkkoperheiden esittely, joiden kautta esille nousi kirkkojen erilaiset tilanteet nykypäivänä. Erityisesti esille nousivat kysymykset kristillisyydestä maallistuvissa eurooppalaisissa yhteiskunnissa sekä maahanmuuttajien tuomat haasteet ja mahdollisuudet kirkoille. Yllättävää oli kuitenkin huomata se, miten vähän osallistujat tunsivat Euroopassa vaikuttavia kristillisiä kirkkoja ja perinteitä.

 

Kolmas osa Euroopan konsultaatiota oli erilaisten kristillisten yhteistyökokemusten ja –mallien esittely. Merkittävimpinä niistä on mainittava syyskuun alussa aloittava Norjan uusi kansallinen kirkkojen neuvosto, jossa yhdistyvät Norjan kristillinen neuvosto ja Norjan vapaitten kirkkojen neuvosto. Uusi neuvosto tarjoaa mahdollisuuden laajempaan kristittyjen yhteistyöhön ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, mutta sen haasteena on kaikkien kirkkojen tasavertainen omistajuus ja osallistuminen neuvoston toimintaan. Yleisesti esittelyissä nousi esille juuri hankaluudet sellaisen yhteistyömuodon luomiseen, jossa perinteiset valtakirkot eivät olisi yksin vallassa, vaan vapaat kirkoilla olisi arvostettu, luonteva ja haluttu osallistujan rooli.

 

Esittelyjen jälkeen käytiin vapaata keskustelua siitä, mihin suuntaan foorumin työskentelyä Euroopan alueen näkökulmasta haluttaisiin viedä ja mitkä ovat eurooppalaisille kirkoille tärkeitä kysymyksiä. Tärkeiksi asioiksi nousivat viisi teemaa:

 

1. Kristittyjen yhteinen todistus

 

2. Kristillisen uskon uudet ilmaisumuodot maallistuvassa Euroopassa

 

3. Proselytismi, lähetystyö ja evankeliointi

 

4. Siirtolaisuus, maahanmuuttajat ja pakolaiset; vähemmistöjen ja enemmistöjen tilanteet

 

5. Uskontojen välinen dialogi, erityisesti kristittyjen ja muslimien välinen vuoropuhelu

 

Osallistujien yhteinen kokemus oli, että tietoisella suhteiden luomisella ja vaalimisella kristittyjen välisiin erimielisyyksiin voidaan löytää ratkaisuja ja toimintamalleja niin paikallisella, alueellisella  kuin maailmanlaajuisellakin tasolla. Global Christian Forumin Euroopan alueen konsultaatio koettiin antoisaksi kokoontumiseksi ja luontevaksi mahdollisuudeksi etsiä laajemman yhteistyön mahdollisuuksia. Foorumi toimii löyhin rakentein, mikä mahdollisti vapautuneen keskustelun, mutta toisaalta loi hämmennystä tulevaisuuden suunnitelmien suhteen. Euroopassa toimii lukuisia erilaisia ekumeenisia tahoja, joten monien kirkkojen toiveena onkin pyrkiä laajentamaan jo olemassa olevia rakenteita sen sijaan, että luotaisiin uusi verkosto tai organisaatio. Näin taattaisiin jo saavutetun ekumeenisen kokemuksen säilyminen, mutta varmistettaisiin tarvittava tiedonkulku ja osallistuminen sekä taloudellisten kannalta että henkilöresurssien osalta. Erityistä huomiota laajentamisessa olisi kuitenkin kiinnitettävä helluntailaisten ja evankelikaalisten osallistumisen ja omistajuuden mahdollistamiseen.

 

Global Christian Forumin kansainvälinen kokoontuminen on suunnitteilla vuoden 2007 loppu puolelle. Tähän maailmanlaajuiseen kokoontumiseen on tarkoitus koota kattavasti kirkkojen johtajistoa, jotta foorumin toiminnan jatkamisesta voitaisiin tehdä sitovia päätöksiä. Suunnitelmissa on myös, että kokoontuminen järjestettäisiin Etelä-Amerikassa, koska painopiste on voimakkaasti siirtymässä eteläiselle pallonpuoliskolle.

 

European Consultation, Warburg, Germany 19.-22.6.2006

Outi Vasko

Kirjoittaja TM ja Suomen ortodoksisen kirkon jäsen

Hän on myös Kirkkojen maailmanneuvoston keskuskomietean ja eksekutiivin (työjaoston) jäsen



Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors


Lahjoita Suomen Ekumeenisella Neuvostolla on Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa. Keräysnumero on RA/2021/1503 ja keräyslupa on voimassa 9.11.2021 alkaen toistaiseksi koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta.
Donera  Ekumeniska Rådet i Finland har ett penninginsamlingstillstånd beviljat av Polisstyrelsen. Insamlingsnumret är RA/2021/1503. Insamlingstillståndet är i kraft fr.o.m. 9.11.2021 tills vidare i hela Finland föruton på Åland.