Haastattelussa rovasti Veijo Koivula

1. Kuka olet, mistä tulet ja ketä kuuluu perheeseesi?

Olen Veijo Koivula, pappi, toimin aluekeskusrekisterin johtajana Oulussa. Jos joku puhuttelee minua joskus ekumeenikoksi, liturgikoksi tai tietokirjailijaksi, pidän sitä optiona. Muodostan yhden hengen perheen, jolla on läheiset yhteydet sisaruksiin, ystäviin ja työtovereihin.

2. Mitä olet tehnyt aktiivisen työurasi aikana?

Olin 22 vuotta seurakuntapappina Oulussa, Tuiran seurakunnassa. Sen jälkeen olen toiminut 17 vuotta rekisterinjohtajana, ensin Oulun seurakuntien keskusrekisterissä ja nyt nelisen vuotta Oulun aluekeskusrekisterissä. Vajaa kymmenen vuotta sitten olin runsaan vuoden ajan projektipäällikkönä Kirkkohallituksessa, kun luterilaisen kirkon uutta jäsentietojärjestelmää otettiin käyttöön.

3. Milloin ja mikä oli ensimmäinen yhteytesi ekumeniassa?

Koin ekumeenisen herätyksen opiskeluaikani alussa. Lähtemättömästi on jäänyt mieleeni joulukuinen vigilia Uspenskin katedraalissa, joka oli suorastaan vavisuttava kokemus.

4. Onko joku erityinen hauska ja/tai positiivinen ekumeeninen kohtaaminen tai tapahtuma jäänyt sinulle mieleen?

Myönteisiä kokemuksia on ollut lukemattoman paljon. Yllättävin ja samalla myös pitkällä aikavälillä kantavin ja vaikuttavin on ollut adventtisunnuntain ilta vuonna 1986, kun metropoliitta Leo ja piispa Olavi ehdottivat ekumeenisen Vesperin jälkeisillä kirkkokahveilla, että lähtisin pohjoisen edustajana Suomen Ekumeeniseen Neuvostoon. Onhan sitä paljon hauskaakin ollut matkan varrella, mm. riemuvuonna 2000, kun oltiin ekumeenisella pyhiinvaelluksella Roomassa ja neokatekumenaalisen tien Skandinavian työn johtaja sai päähänsä, että minun pitää mennä tervehtimään paavi Johannes Paavali II:ta. Hän jopa onnistui hankkeessaan.

5. Onko jokin asia, mikä on jäänyt harmittamaan ekumeenisen tien varrella?

Vaikka yhä useammat ovat ymmärtäneet ekumenian merkityksen, toki surettaa, ettei se ole avautunut kaikille kristityille välttämättömyydeksi ja sydämen asiaksi, joka on sekä lahja että ponnistelujen arvoinen tehtävä.

6. Mitä haluaisit jättää perinnöksi seuraavalle ekumeeniselle sukupolvelle: viisauksia, kantapään kautta opittuja virheitä, arvossa pidettäviä asioita/suhteita/yksityiskohtia?

Rakasta toista kirkkoa niin kuin omaasi. Opettele tuntemaan hyvin oman kirkkosi oppi ja liturgia – ja opettele tuntemaan toisten kirkkojen oppia ja jumalanpalveluselämää. Ekumenia kannattaa ottaa sydämen asiaksi ja elämäntavaksi.

7. Millä tavalla aiot jatkaa vielä ekumenian parissa?

Ainakin paikallistasolla uskon ekumenian jatkuvan ja olevani osa sitä. Kirjoittamistyössä ja suomentamisessa toivon pystyväni edelleenkin pitämään esillä niin ekumeniaa kuin muitakin itselleni tärkeitä asioita.

Haastattelu: Sarah Tiainen

Lisää Veijo Koivulan ajatuksia ekumeniasta voi lukea hänen tuoreesta kirjastaan  (Väyläkirjat 2021)