Ekumeeniseen kiitosrukoukseen kokoonnuttiin runsain joukoin Studium Catholicumille Helsingissä 4.10.2018. Rukoilijoilla oli erityinen aihe juhlaan, on nimittäin kulunut kymmenen vuotta siitä, kun ekumeeniset aamurukoukset aloitettiin 2. lokakuuta vuonna 2008.
Vapaaehtoisvoimin
järjestettäviä aamurukouksia on jo usean vuoden ajan vietetty torstaisin
läpi vuoden. Aamurukousperinteen käynnistivät yhteistyössä aktiivit SEN:sta, Helsingin
ortodoksinen seurakunnasta, Studium Catholicumista, Helsingin
tuomiokirkkoseurakunnasta, Helsingin vapaaseurakunnasta ja Teologian
Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistyksestä. Rukoilijat
yhtyvät kirkon 2000-vuotiseen rukoukseen idän ja lännen perinteiden mukaan,
rukoilijat ja hartauspuhujat ovat vuoroviikoin eri seurakunnista ja siten
rikkaat rukousperinteet tulevat vastavuoroisesti tutuiksi.
10-vuotisjuhlan rukousta johti pastori Sami Lehto (vap.), yhteiseen esirukoukseen johdattelivat veli Gabriel Salmela OP (kat.), kirkonjohtaja Jari Portaankorva (bapt.) ja pääsihteeri Mari-Anna Auvinen (SEN).
Hartauspuheen piti piispa Teemu Sippo (kat.). Hartausteksti oli Johanneksen evankeliumin seitsemännestätoista luvusta, jossa kuvaillaan, miten Jeesus jäähyväispuheessaan rukoili seuraajiensa ykseyden puolesta. Piispa totesi, että pyrkimys ykseyteen on kristityille haaste, sillä sen esikuvana on Isän ja Pojan ykseys Pyhässä hengessä. Kun tämä ykseys puuttuu, puuttuu jotain olennaista siitä rakkaudesta, jonka Jeesus jätti tehtäväksi opetuslapsilleen.
- Emme voi tuudittautua siihen, että ykseys tulee täydelliseksi taivaassa, vaan meidän tulee pyrkiä siihen tässä ja nyt. Voimme olla varmoja, että jokainen rukous ykseyden puolesta kuullaan, sillä rukoilijat yhtyvät Kristuksen omaan rukoukseen, vakuutti piispa Teemu Sippo.
Piispa
totesi, että tänään on katolisessa kirkossa pyhän Franciscuksen muistopäivä. Hän on yksi Euroopan
suojelupyhimyksistä ja merkitsee kristityille iätöntä ajatusta rauhasta ja
luonnonsuojelusta, ja myös ekumeniasta.
Rukoushetken
jälkeen on perinteisesti vaihdettu kuulumiset aamukahveilla. Tänään nautittiin
juhlavasti kakkukahvit, toivotettiin yhteislaululla ekumeenisille aamurukouksille monia
armorikkaita vuosia ja jututettiin kahvittelun lomassa uusia ja vanhoja tuttuja
eri kirkkokunnista.
Kuvat: Suvi-Tuulia Vaara ja Sirpa-Maija Vuorinen.