SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Heikki Huttunen 50 vuotta 1.12.2010  

Suomen Ekumeenisen Neuvoston pääsihteeri täyttää 50 vuotta joulukuun ensimmäisenä päivänä. Merkkipäivänään hän on perheineen pyhiinvaelluksella Konstantinopolissa.

 

 

Mahdolliset muistamiset: Konstantinopolin Zografeion-koulun tekemän ortodoksisen nuorisotyön hyväksi. Pankkiyhteys: 660100-1864263/Heikki Huttunen.

 

on kreikankielinen oppilaitos, joka on osa Turkin valtion koulujärjestelmää. Opetuksen kieli on kreikka, mutta Turkin historia ja maantieto opetetaan turkiksi. Koulu on perustettu 1893 ja toimii vuodesta 1923 kreikankieliselle vähemmistölle annettujen oikeuksien perusteella.

 

Rahoituksensa koulu joutuu hankkimaan itse ja on täysin riippuvainen avustuksista. Esimerkiksi entiset oppilaat, jotka usein ovat muuttaneet ulkomaille, tukevat entistä kouluaan. Erityisesti Kreikasta on eri lähteistä tullut taloudellista tukea, mutta se on nykyisen taloustilanteen myötä kutistunut.

 

Konstantinopolissa on viisi kreikankielistä ala-asteen koulua ja 3 yläasteen koulua ja lukiota.  Näissä on yhteensä 250 oppilasta. Zografeionissa on yläaste ja lukio ja siinä on noin 50 oppilasta. Kreikankieliset koulut ovat aina olleet läheisessä yhteydessä ortodoksisiin seurakuntiin ja patriarkaattiin.

 

Koulut ovat onnistuneet säilyttämään korkean tason ja ovat arvostettuja kouluja. Muutama vuosi sitten Zografeion palkittiin Turkin kymmenen parhaan lukion joukossa. Palkitsemisen perusteina on ylioppilastutkintoa vastaavan päättökokeen arvosanat.

 

Kouluyhteisö on pieni ja näin koulut ovat myös paikkoja harrastustoiminnalle. Zografeionissa panostetaan erityisesti urheilu- ja teatteriharrastukseen. Vanhan koulurakennuksen ylin kerros on sisustettu nuorten vapaa-ajan tapaamisia varten ja näköala avautuu yli Kultaisen sarven ja Bosporin.

 

Pääsihteeri Heikki Huttusen sydämellä on erityisesti nuorten vapaa-ajan toiminnan ja köyhien oppilaiden opiskelun tukeminen.



Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors


Lahjoita Suomen Ekumeenisella Neuvostolla on Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa. Keräysnumero on RA/2021/1503 ja keräyslupa on voimassa 9.11.2021 alkaen toistaiseksi koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta.
Donera  Ekumeniska Rådet i Finland har ett penninginsamlingstillstånd beviljat av Polisstyrelsen. Insamlingsnumret är RA/2021/1503. Insamlingstillståndet är i kraft fr.o.m. 9.11.2021 tills vidare i hela Finland föruton på Åland.