SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Hyvin sanottu -hanke keskustelukulttuurin kehittämiseksi

Suomen Ekumeeninen Neuvosto (SEN) on mukana Yleisradion ja Erätauko-säätiön käynnistämässä Hyvin sanottu -hankkeessa.  Kyseessä on monivuotinen keskustelukulttuuri-hanke (2021-2026),  jolla pyritään vahvistamaan suomalaisen keskustelukulttuurin parhaita puolia ja luomaan turvallisia keskusteluympäristöjä samalla vahvistaen suomalaisten luottamusta ja ymmärrystä toisiaan kohtaan. Keväällä 2021 SEN osallistui hankkeeseen tarjoamalla jäsenistölleen Erätauko-ohjaajakoulutusta ja keväällä 2022 hanke poiki yhteisen työpajan #Sovinto-hankkeen kanssa. 

Suomalaisen keskustelukulttuurin nykytilassa on kansalaisten näkemyksiä kartoittaneen kyselytutkimuksen perusteella selkeästi parantamisen varaa. Yle teetti ennen hankkeen käynnistämistä tutkimuksen, jossa kuusi kymmenestä suomalaisesta koki kotimaan keskustelukulttuurin kehittyneen huonompaan suuntaan. Neljännes suomalaisista kokee, ettei uskalla kertoa ajatuksiaan yhteiskunnallisista asioista muiden reaktioiden pelossa.

Hyvin sanottu -hankkeella ei pyritä mielipiteiden muuttamiseen vaan siihen, että hyvän dialogin seurauksena toista näkökantaa voi ymmärtää paremmin. Mielipiteiden moninaisuus on yksi avoimen ja demokraattisen yhteiskunnan peruspiirteistä. Voimakkaastikin eri mieltä olevien tulisi kuitenkin voida keskustella rakentavassa ja kunnioittavassa hengessä.

Kunnioittava keskustelu on ekumeenisen kentän ydinaluetta ja siten on luontevaa lähteä mukaan laajaan, yhteiskunnan eri toimijoita kokoavaan kehityshankkeeseen. Mukana on kansallisia, kansainvälisiä ja paikallisia toimijoita sekä yksityishenkilöitä. Useita kristillisiä tahoja on jo liittynytkin mukaan hankkeeseen, ja uusia kumpaneita toivotetaan tervetulleiksi. Kiinnostuneet kristilliset tahot voivat ottaa yhteyttä suoraan  Yleisradion hanketyöntekijöihin tai tai SEN:n viestintä- ja tapahtumakoordinaattoriin Suvi-Tuulia Vaaraan, suvi-tuulia.vaara(at)ekumenia.fi.

Kun ihmiset eri kristillisistä taustoista ja yhteisöistä toimivat yhdessä, ovat   toimiva tiivistys ekumenian perusperiaatteista ja Erätauko-säätiön kokoamat antavat hyviä eväitä syvälliseen keskusteluun seurakunnissa vastuunkantajien kesken esimerkiksi kun suunnitellaan ja arvioidaan toimintaa.

Hyvin sanottu -hankkeen tavoite on kohottaa keskustelukulttuurin tasoa ja innostaa ihmisiä mukaan
toisiamme kunnioittavaan, erilaisia näkemyksiä arvostavaan keskusteluun. Hanke luo turvallisia paikkoja merkitykselliselle keskustelulle ja pyrkii siihen, että yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistuminen olisi kaikille suomalaisille mielekkäämpää.

Lisätietoa: 



Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors


Lahjoita Suomen Ekumeenisella Neuvostolla on Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa. Keräysnumero on RA/2021/1503 ja keräyslupa on voimassa 9.11.2021 alkaen toistaiseksi koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta.
Donera  Ekumeniska Rådet i Finland har ett penninginsamlingstillstånd beviljat av Polisstyrelsen. Insamlingsnumret är RA/2021/1503. Insamlingstillståndet är i kraft fr.o.m. 9.11.2021 tills vidare i hela Finland föruton på Åland.